Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Aurora-lehti on siirtynyt osoitteeseen www.utu.fi/aurora.
Tätä sivustoa ei enää päivitetä.

Lue Auroraa

Yläkoulut myyvät vähemmän karkkia ja enemmän muita makeita tuotteita

Suomalaiset yläkoulut ovat vähentäneet karkin ja virvoitusjuomien myyntiä, mutta lisänneet muiden makeiden tuotteiden myyntiä, selviää Turun yliopiston sosiaalihammaslääketieteen tutkimuksesta.

Vuonna 2007 melkein kuusi koulua kymmenestä myi makeita tuotteita, kolmasosa karkkia ja kolmasosa virvoitusjuomia. Vuonna 2016 enää kymmenesosa kouluista myi karkkia, samoin kuin virvoitusjuomiakin.

Sen sijaan muiden makeiden tuotteiden, kuten keksien, pullan, jäätelön tai sokeroitujen mehujen, myynti jopa hieman lisääntyi vuonna 2016 verrattuna aikaisempiin vuosiin. Kuitenkin myös terveellisten tuotteiden tai välipalojen tarjonta lisääntyi aikaisempaan verrattuna.