Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Digiaikana yksityinenkin on julkista – tutkimus selvittää datajäljen merkitystä

Millaisia jälkiä jätämme, kun käytämme sosiaalista mediaa tai sähköisiä palveluita? Uskaltaako omia tietoja antaa sovellusten käyttöön? Missä menee yksityisyyden ja julkisuuden raja? Näihin kysymyksiin pureutuu Turun yliopistosta johdettu monitieteinen tutkimushanke seuraavien vuosien aikana.

Elämme datavälitteistä arkea. Harvassa ovat ammatit tai yhteydenpitotavat, jotka eivät vaatisi lainkaan verkon käyttämistä. Tavallisista toimistamme, kuten verkkokaupoissa asioimisesta tai sosiaalisen median selaamisesta, tallentuu tietoa moneen paikkaan.

– Kaikesta mitä teemme, jää datajälkiä. Näitä datajälkiä kerätään, analysoidaan ja myydään, tiivistää mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen.

Paasonen luotsaa tuoretta tutkimushanketta, joka tutkii yksityisyyden ja julkisuuden rajapintoja verkossa. Konsortio kantaa nimeä Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa, ja se on saanut rahoituksen Suomen Akatemian yhteydessä toimivalta strategisen tutkimuksen neuvostolta. Turun yliopistosta mukana on mediatutkijoiden lisäksi oikeustieteilijöitä ja tietotekniikan edustajia.

Kuusivuotisen hankkeen ytimessä on digitaalinen intiimiys. Se on laaja käsite, joka kuvaa ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvää toimintaa sekä yksityisyyden ja julkisuuden välistä rajanvetoa verkossa. Perinteiseen käsitykseen intiimiydestä on siis lisätty teknologinen kerros.

– Tarkastelemme intiimiyttä esimerkiksi yksityisyytenä, haavoittuvaisuutena tai riippuvaisuuksina sosiaalisen median palveluista, Paasonen luettelee.

Tutkijat haluavat tehdä läpinäkyväksi sen, millaista tietoa ihmisistä kerätään verkossa, ja millaisia oikeussuojakeinoja ihmisillä on, jos he kokevat yksityisyyttään loukattavan. Oikeustieteen näkökulmasta haavoittuvaisessa asemassa ovat esimerkiksi lapset, maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt.

– Me tarkastelemme oikeudelliselta kannalta sitä, miten intiimiys ja haavoittuvuus ymmärretään ja millainen merkitys niille on annettu digitaalisessa ympäristössä, kertoo oikeustieteen osuutta johtava oikeustieteen professori Juha Lavapuro.

piirroskuvitus artikkeliin ihmisen jättämästä datajäljestä.

Tietotekniikka taas näkee haavoittuvaisuuden niin sanottuna datavuotona, eli tietojen luovuttamisen ja hyödyntämisen kautta. Tutkimuksen IT-osuudesta vastaava ohjelmistotekniikan professori Ville Leppänen korostaa, että datajälki ei synny vain yhden laitteen tai sivuston käyttämisestä.

– Ongelma on siinä, että sovellukset ovat vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Jos käytämme vaikka selainta, se ei lataa tietoja vain yhdeltä sivustolta, vaan kymmenistä eri paikoista, Leppänen sanoo.

Leppäsen mukaan oikeudenmukaisuuden ongelmana ei niinkään ole se, että erilaisten palveluiden kehittäjät toimisivat epäeettisesti. Pikemminkin kyse on siitä, että erilaisten teknologioiden käyttämiseen voi liittyä niin sanottuja tiedon sivuvirtoja, joiden syntymisestä käyttäjä tai edes kehittäjä ei ole tietoinen.

Tietotekniikan asema hankkeessa on ennen kaikkea tekninen.

– Meidän roolimme on yrittää analysoida tilanteita ja kysyä itseltämme, mitä me voisimme teknisessä mielessä tehdä. Voiko teknologiaa kehittää toiseen suuntaan, ja miten tekniikan soveltajia tulisi ohjata, Leppänen kertoo.

Kokemukset sosiaalisesta mediasta kiinnostavat tutkijoita

Konsortio lähestyy yksityisyyttä ja datavetoista kulttuuria erilaisista lähtökohdista. Eri näkökulmia yhdistää se, että ne tutkivat ilmiötä arjen kokemusten kautta.

Ihmiset luovuttavat yksityisiä tietojaan verkossa usein tiedostamattaan, mutta yksityisyyden ja julkisuuden rajalla tehdään myös tietoista julkaisemista. Sosiaalisessa mediassa käyttäjät jakavat tarkoituksellisesti seuraajilleen palasia omasta elämästään.

Mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen
Mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen vetää tutkimushanketta, jossa tarkastellaan yksityisyyden ja julkisuuden rajapintoja verkossa.

Se, mitä yksi ihminen ymmärtää yksityisenä, ei taas toiselle ole millään tavalla yksityistä.

– Susanna Paasonen

Paasonen johtaa kokonaisuutta, jossa pohditaan digitaalisia intiimiyksiä ja nuorten seksuaalioikeuksien toteutumista kaupallisilla verkkoalustoilla. Paasosen mukaan nuorten netinkäytöstä puhutaan usein niin sanotun huolikehyksen kautta. Paasonen tutkii ilmiötä nuorten itsemääräämisoikeutta ja seksuaalioikeuksia kunnioittaen. Yksi osa-alue nuorten verkkokäytön tutkimisessa ovat deittailukäytännöt.

– Pitäisi kysyä nuorilta itseltään, miten he käyttävät erilaisia sovelluksia rakentaakseen intiimiyksiä ja etäisyyksiä. Nuoret saattavat nähdä asiat hyvin erilaisina kuin kasvattajat, Paasonen toteaa.

Paasosen mukaan mediakasvatuksessa on viime aikoina nostettu suuresti esiin positiivinen datajalanjälki: opetetaan kiinnittämään huomiota siihen, mitä ehkä ei kannata tehdä verkossa.

– Siitä on tullut kasvatuksellinen periaate, että ihmiset kuratoivat itsensä jo varhaisteininä. He siis säätelevät digitaalisia jalanjälkiään ja samalla omaa tekemistään ja olemistaan eri alustoilla.

Nykyistä mediaympäristöä leimaa yksityisyyden ja julkisuuden rajan hämärtyminen. Uudenlaisessa työkulttuurissa työminä ja arkiminä sekoittuvat. Oman itsensä käyttäminen resurssina liittyy monen ammatin vaatimuksiin.

Tutkijat tarkastelevatkin yksityisyyden ja julkisuuden välistä rajanvetoa myös eri ammattien näkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää, miten intiimiyttä käytetään hyödyksi esimerkiksi näyttelijöiden ja poliitikkojen työssä, ja millaisia haavoittuvaisuuksia tai huolenaiheita läsnäolo sosiaalisessa mediassa voi tuottaa.

– Kyllähän ihmisillä on strategioita sen suhteen, mitä paljastetaan. Mutta se ei ehkä ole kovin selkeää. Se, mitä yksi ihminen ymmärtää yksityisenä, ei taas toiselle ole millään tavalla yksityistä, Paasonen kuvailee.

Nuorten nettikäyttäytymisen tutkiminen voi tarjota seksuaali- ja mediakasvatukseen liittyviä neuvoja kasvattajille ja päätöksentekijöille. Tutkimustulosten pohjalta voi pohtia, kannattaisiko esimerkiksi ammattiyhteisöille suunnitella uusia verkkokäyttäytymisen tapoja ja suosituksia.

Datajälkeä voi tutkia monin tavoin

Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa -hanke koettelee datan tutkimuksen rajoja. Tarkoituksena on koota suuri määrä sellaista tietoa, mitä verkossa toimivilla yrityksillä ei vielä ole. Tutkijat selvittävät, mihin kaikkeen älylaitteen käyttäjä ei pysty vaikuttamaan.

Tutkimusryhmä on esimerkiksi kehittelemässä koetta, jossa heidän matkapuhelintensa keräämä sovellustieto luovutetaan hankkeen tutkimuskäyttöön. Lisäksi aineistoa on tarkoitus kerätä monenlaisilla menetelmillä, kuten työpajoilla, haastatteluilla ja kyselyillä.

Ville Leppänen
Ohjelmistotekniikan professori Ville Leppänen korostaa, että datajälki ei synny vain yhden laitteen tai sivuston käyttämisestä.

Ikävimmillään datavuoto on jonkin sovelluksen tai järjestelmän ylläpitämää laillista tietoa ja sen vuotamista.

– Ville Leppänen

Digitaalinen kulttuuri porautuu yllättävän syvälle yksityiseen elämään. Ilmiöön liittyy ristiriita palveluiden ja käyttäjien välillä: yrityksillä ja palveluntarjoajilla on pääsy tietoihin, joita kerätään yksityishenkilöistä. Henkilöillä itsellään pääsyä oman datajäljen luokse ei juuri ole.

– Esimerkiksi Facebookilla, Twitterillä ja Snapchatilla on kaikki teknologia ja välineet saada ja yhdistellä tietoa, mutta meillä ei ole vastaavia välineitä saada heiltä tietoa siitä, miten tätä tietoa käsitellään ja siirretään kolmansille osapuolille. Pitää myös muistaa, että kysymys on yksityishenkilöiden ja yritysten välisistä suhteista, kun taas perus- ja ihmisoikeudet tarjoavat tyypillisesti suojaa vain julkista valtaa vastaan, toteaa Juha Lavapuro.

Selaimen tai sovelluksen käyttäjä ei useinkaan itse pysty määrittelemään, mitä tietoja hänestä kerätään. Ville Leppäsen mukaan palveluntarjoajat voisivat pyrkiä tuomaan tekniset ratkaisunsa läpinäkyvämmiksi. Tällöin käyttäjä saisi tietää, mitä palvelun käyttäminen tarkoittaa heidän tietojensa osalta.

Juha Lavapuro
Juha Lavapuron mukaan esimerkiksi lapset, maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt ovat haavoittuvaisessa asemassa, kun tarkastellaan oikeussuojaa verkossa.

Teknologia mahdollistaa sen, että pystytään hyvinkin tarkasti yksilöimään, ketkä kaikki ovat Turun torilla tällä hetkellä, ja mitä he siellä oikeastaan tekevät.

– Juha Lavapuro

Leppänen toteaa, että dataan ja yksityisyyteen liittyvät asiat eivät ole suoraviivaisia. Esimerkiksi verkkopankin käytöstä ja lomamatkojen varaamisesta kuuluukin jäädä jälkiä.

– Ikävimmillään datavuoto on jonkin sovelluksen tai järjestelmän ylläpitämää laillista tietoa ja sen vuotamista. Nämä ovat tietomurtojen kautta saatavaa tietoa. Tietysti tätä vastaan yritetään tiedonsuojaamisen keinoin varustautua.

Leppäsen mielestä on kiinnostavaa tutkia laitteita, joilla on digitaalinen identiteetti. Tällaisia voivat olla esimerkiksi matkapuhelimet tai vaikka kuntorannekkeet.

– Todella monissa laitteissa on nykyään paikkatietoja. Kun voidaan jotakin muuta kautta liittää siihen jokin yksilöivä asia, niin on mahdollista kerätä herkkää tietoa, Leppänen sanoo.

Erilaisten tietojen perusteella ihmisestä voidaan piirtää tarkka henkilöprofiili.

– Teknologia mahdollistaa sen, että pystytään hyvinkin tarkasti yksilöimään, ketkä kaikki ovat Turun torilla tällä hetkellä. Se on mullistus aiempaan nähden, lisää Lavapuro.

Leppänen muistuttaa, että datavuoto ei ole uusi ilmiö. Verkko ja sen teknologiat ovat kehittyneet turvallisemmiksi, mutta samalla myös ihmisten kekseliäisyys verkon käyttötapojen suhteen on kasvanut.

– Tietyssä mielessä avoimuus ja mahdollisuus kerätä massiivisesti tietoa on muuttunut internetin alkuaikaan nähden. Se on tavallaan lisännyt uhkien aallonkorkeutta ja voimaa.

Koska hanke on vielä alkutekijöissään, tulosten hyödyntämistapoja voi vasta pohdiskella. Konsortion tarkoituksena on tarjota ratkaisumalleja ja nostaa julkiseen keskusteluun sellaisia äänenpainoja tai kysymyksiä, joita siellä ei ole näkynyt. Hanke ei siis tähtää pelkästään tutkimustulosten julkaisemiseen, vaan myös keskustelun herättämiseen.