Vuoden opettajat lievittävät digiähkyä

Aleksi Lahti ja Jussi-Pekka Järvinen jakavat keskenään niin kurssiensa opetussisällöt kuin yhden hengen työhuoneenkin. Yhteistyön voimalla he valmistavat opettajia tulevaisuuteen, jossa digitaalisuus on yhä vahvemmin läsnä.

Yliopisto-opettajat Aleksi Lahti ja Jussi-Pekka Järvinen eivät ole jääneet neuvottomiksi­ koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa ­– he ovat digipedagogiikan asiantuntijoita ja jatkuvasti ajan hermoilla.

Lahdella ja Järvisellä on vastuullaan digitaalisen opettamisen ja oppimisen laaja sivuaine sekä työssä oleville opettajille järjestettävä digitaalisuuteen painottuva erikoistumiskoulutus. Perusopetuksen lisäksi he opettavat tekoälyakatemiassa OKL:n kurssia, ovat mukana kehittämässä digipedagogiikkaa yliopistonlaajuisesti ja työskentelevät esimerkiksi EU-hankkeiden ja koulutusviennin parissa.

Järvisellä ja Lahdella on omat osaamisalueet, mutta käytännössä he työskentelevät samojen asioiden äärellä.

– Jaamme opetusresurssit niin, että molemmat pääsevät hyödyntämään vahvuuksiaan, Järvinen kertoo.

– Käytännössä teemme kaiken yhdessä. Yhteisopettajuus näkyy meillä sillä tavalla, että mahdollisuuksien mukaan olemme molemmat paikalla ja osallistumme opetukseen. Voimme jakaa työtaakkaa ja tiedämme, missä mennään, Lahti lisää.

Järvinen hyödyntää osaamistaan luokanopettajuudesta ja erityisopetuksesta. Lisäksi hänellä on tietotekninen koulutus- ja työelämätausta, joten erityisesti oppimisanalytiikka ja tekoäly kiinnostavat. Lahti taas tuo yhteistyöhön aineenopettajan näkökulmaa. Hän on perehtynyt tulevaisuuden työelämätaitoihin, ja kokemusta on käytännön kouluarjen pyörittämisestä opettajana ja hanketyön kautta.

– Meillä on selkeät omat alueet, mutta ne menevät aika vahvasti päällekkäin ja ristiin. Jos jompikumpi sairastuu, kurssi ei kaadu siihen, Järvinen kuvailee.

Digitaalisuus on työväline, ei itsetarkoitus

Teknologian sijaan digipedagogiikka perustuu oppimisen ja opetuksen ydinmalleihin, joissa hyödynnetään digitaalisia välineitä. Hyvät toimintamallit kestävät aikaa, vaikka välineet vaihtuisivat.

– Digitaalisuus on aina etunenässä työväline eikä itsetarkoitus. Asioita ei tehdä digin takia tai digi edellä, kun puhutaan opetuksesta tai oppimisesta, tiivistää Järvinen.

Oppimisen ja opetuksen ydinmallit tarkoittavat pedagogisia käytäntöjä, joissa digitaalisuus on läsnä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi arvioinnin tai yhteisöllisen työskentelyn tavat.

Asioita ei tehdä digin takia tai digi edellä, kun puhutaan opetuksesta ja oppimisesta.”

– Jussi-Pekka Järvinen

Lahti kuvailee digitaalisuutta nopeasti liikkuvaksi junaksi. Kiinni saamisen sijaan digitaalisuutta hyödyntävä opetus tähtää sopeutumiseen. Moni asia opitaan vasta matkan aikana, ja tutkimustiedon avulla saadaan selville, millaisia toimintamalleja kannattaa jatkossa hyödyntää.

– Emme voi koskaan opetella jotain tiettyä toimintamallia, jonka tiedetään pysyvän samana tästä tulevaisuuteen, Lahti toteaa.

Digitaaliset välineet mahdollistavat esimerkiksi tiedon jakamisen ja tehokkaan yhteisöllisen oppimisen. Digityökaluilla voidaan myös esimerkiksi tunnistaa oppimisvaikeuksia aikaisessa vaiheessa ja puuttua niihin.

Haastetta aiheuttaa uusista välineistä ja alustoista syntyvä ähky: opettajista saattaa tuntua, ettei heillä ole aikaa ottaa uusia laitteita haltuun. Välineiden päivittyessä oppiminen itsessään ei kuitenkaan muutu eikä opettajan asiantuntijuus katoa.

– Välillä kuvitellaan, että digitaalisesti voisi oppia nopeammin vaikeita asioita, mikä ei ole mahdollista. Sillä voidaan selittää vaikeita asioita monipuolisemmin, mutta oppimiseen liittyvät peruselementit eivät poistu mihinkään, Lahti selventää.

Monesti jo nykyisen osaamisen näkyväksi tekeminen riittää yllättävän pitkälle.

– Toimintamallit, joilla teknologiaa hyödynnetään, välittyvät kuitenkin laitteesta ja ohjelmistosta toiseen melko pienellä vaivalla. Meidän tehtävämme on luoda varmuutta opettajakuntaan, Järvinen kertoo.

Digitaidot ovat avain pärjäämiseen

Järvisen ja Lahden mukaan opettajien täydennyskoulutustarve on ilmeinen. Koronan aiheuttaman poikkeustilanteen aikana digipedagogisten taitojen tarve on korostunut, ja erot taitojen välillä näkyvät välittömästi oppilaiden arjessa.

– Tarve kouluttautumiseen ei myöskään poistu arjen palautuessa kohti normaalia, vaan kunnissa toivottavasti nähdään digipedagogisen asiantuntijuuden tärkeys työyhteisössä myös tulevaisuuden kannalta, Järvinen sanoo.

Sellaista asiaa kuin diginatiivi ei ole olemassakaan.”

– Aleksi Lahti

Lahti ja Järvinen muistuttavat, että teknologiaosaaminen sisältyy myös opetussuunnitelmaan. Siksi myös uusia taitoja tarvitaan.

– Vaikka pedagoginen osaaminen on vahvalla pohjalla, pitää olla myös ymmärrystä teknologiasta, jotta osaa valita oikeita välineitä, Lahti kertoo.

Digitaalisuus on pysyvä ilmiö, joka määrittää koulujen tulevaisuutta. Järvisen ja Lahden mukaan tulevaisuuden kohtaamiseen tarvitaan avoimuutta ja luottamusta rohkeisiinkin avauksiin.

– Oppiminen ja opettaminen vaativat yhtä lailla pureksimisaikaa kuin tutkimuksenkin tekeminen. Siinä pitää olla vapautta ja yllätyksellisyyttä, Lahti kuvailee.

Osittain digitaitojen opettaminen perustuu arvauksiin siitä, millaisia työelämätaitoja tulevaisuudessa tarvitaan. Teknologiaosaamisen lisäksi digipedagogiikassa puhutaan laajemmista taidoista, kuten medialukutaidosta ja kriittisyydestä. Järvinen toteaa, että hyvät teknologiataidot voivat ehkäistä syrjäytymistä.

– Kun koko yhteiskunta digitalisoituu vahvaa vauhtia, ei voida aina luottaa siihen, että kodit opettavat taitoja lapselle. Se on tasa-arvokysymys. Teknologiataidot alkavat pikkuhiljaa olla kansalaistaitoja.

Lahti lisää, että peruskoulun päättävien nuorten teknologiaosaamisessa on paljon vaihtelua.

– Sellaista asiaa kuin diginatiivi ei ole olemassakaan. Konkreettisia taitoja, kuten työhakemuksen lähettämistä, kirjoittamista ja medialukutaitoa, ei valitettavasti opi vain selaamalla sosiaalisen median kanavia.

Aito yhteistyö ylläpitää innostusta

Kun Lahti ja Järvinen viime syksynä valittiin vuoden opettajiksi, heitä kiiteltiin innostavuudesta. He uskovat, että innostavuus syntyy yhteisöllisyydestä ja siitä, että opetetut asiat linkittyvät vahvasti oikeaan kouluarkeen. Lahti ja Järvinen pyrkivät lähestymään opiskelijoita asiantuntijoina.

– Olemme aika refleksiivisiä opetuksen suhteen, eli yritämme kerätä ja käyttää saamaamme palautetta ja keksiä uusia tulokulmia. Se pitää työn mielenkiintoisena, Lahti kertoo.

Lahden ja Järvisen mukaan opettajien ja opiskelijoiden välinen tasa-arvo sekä avoin yhteistyö tiedekuntien välillä ovat Turun yliopiston ominaispiirteitä. Matalat hierarkiat näkyvät opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan kohtaamisissa.

Digipedagogiikan asiantuntijat ovat hyviä ystäviä myös työpaikan ulkopuolella. Tiivis yhteistyö syntyy aidosta ja toimivasta vuoropuhelusta sekä luottamuksesta.

– Meillä on yhden hengen työhuone, jossa olemme normaalitilanteessa molemmat. Kyllä me varmaan saisimme omat työhuoneet, mutta ei kumpikaan halua. Se on meille myös henkireikä: terapeutti ja työkaveri samassa huoneessa, Järvinen sanailee.

Järviseltä ja Lahdelta itseltään ajan hermoilla pysyminen vaatii opetusteknologiasta käytävän keskustelun aktiivista seuraamista. Heillä pitävät yhteyttä muiden alan ihmisten kanssa, seuraavat uutisointia ja perehtyvät tutkimukseen. Myös koulumaailman tapahtumien seuraaminen on oleellista.

Välillä alan asiantuntijatkin saavat digitalisaatiosta tarpeekseen.

– Heinäkuun alussa usein kone ja kännykkä menevät kiinni. Kun tämä teema kehittyy, keskustelua on paljon ja informaatiovirta on aivan tolkuton. Välillä on kiva olla ihan täysin analogisessa maailmassa, Lahti toteaa.

Toisistaan Lahti ja Järvinen eivät kuitenkaan tarvitse taukoa lomallakaan. Järvinen tiivistää asian seuraavasti:

– Viime vuonna, kun oli ensimmäistä kertaa pyöritetty sivuaine läpi ja kesäloma alkoi, pakkasimme auton ja lähdimme kahdestaan Norjaan vaeltamaan. Kaikki tähän teemaan liittyvä jäi kotiin, ja me menimme ihailemaan hienoja maisemia. Sitten oli tuuletettu digiähky pois.