Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Aurora-lehti on siirtynyt osoitteeseen www.utu.fi/aurora.
Tätä sivustoa ei enää päivitetä.

Lue Auroraa

Vuoden alumni Krista Kiuru: Olen ylpeä Turun yliopistosta

Kansanedustaja Krista Kiuru sanoo saaneensa Turun yliopistosta ajattelun taidon, joka on kantanut läpi monien elämänvaiheiden.

Vuoden alumniksi valittu Krista Kiuru on valmistunut Turun yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2001, pääaineenaan hän luki filosofiaa.

‒ Olen todella otettu ja kiitollinen saamastani tunnustuksesta. Turun yliopisto on tarjonnut minulle korvaamatonta tietoa ja taitoa sekä erittäin hyvän valtiotieteiden maisterin koulutuksen. Oppi on kantanut niin nuoruuden kasvuvuosina kuin monissa vastuullisissa tehtävissä tänä päivänä, Kiuru sanoo.

Opiskeluaikojaan Kiuru muistelee lämmöllä, kaipauksellakin. Päällimmäisinä mielessä ovat yhteisöön kuuluminen, idealismi sekä tunne siitä, että koko ajan oppi jotain uutta.

‒ Opiskeluaikaan kuului tiettyä nuoruuden hulluutta, sellaista, jolla esimerkiksi uskalsi kyseenalaistaa erään tunnetuimman loogikon päättelyketjun. Iltaisin saatoimme väitellä tuntikausia opiskelutovereiden kanssa vaikka rakkaudesta tai kuolemasta.

Kiuru kertoo arvostavansa sitä, että sai opinnoissaan vapaasti tutkia asioita eri laitoksilla. Filosofian lisäksi hän on opiskellut muun muassa suomen kieltä ja yleistä kirjallisuustiedettä.

‒ Minusta yliopistossa annetaan taito mietiskellä, tutkiskella, ihmetellä ja nähdä. Juuri sen ymmärtäminen, että lopullisia ratkaisuja ei ole eikä kaikkea vielä tiedetä, on suurinta viisautta, josta tieteessä viime kädessä on kyse. Turun yliopisto on toteuttanut tätä tieteen tärkeintä tehtävää todella ansiokkaasti.

”Turun yliopisto panostaa tärkeisiin asioihin”

Kiuru kertoo tuntevansa ylpeyttä seuratessaan, miten Turun yliopisto pärjää tutkimuksen ja koulutuksen vertailuissa.

‒ Ajattelen, että yliopistomme on erinomainen opinahjo, joka vaalii sivistyksen pitkää perinnettä, ja korkeatasoisen tutkimuksen ja laadukkaan koulutuksen merkitystä. Tänä aikana vaalijoita tarvitaan, siellä juuri tieteen ja koulutuksen avulla pieni kansakuntamme voi lisätä sekä talouskasvua ja kilpailukykyä että ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia.

Krista Kiuru on aktiivinen alumni, joka osallistuu Turun yliopiston toiminnan kehittämiseen muun muassa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ja kasvatustieteiden tiedekunnan neuvottelukuntien jäsenenä.

‒ Täällä tehdään ainutlaatuista työtä esimerkiksi koulutusviennin edistämisessä ja osaamisperusteiseen kasvuun panostamisessa. Olen omalta osaltani pyrkinyt tukemaan tätä työtä. Olemme työskennelleet samaan suuntaan myös suomalaisen peruskoulun kehittämiseksi jälleen maailman parhaaksi. Annan suuren arvon Turun yliopiston toimille näiden yhteiskunnallisestikin tärkeiden asioiden viemisessä eteenpäin.

Kiuru toivoo, että aikoina, jolloin käydään keskustelua siitä, ovatko tiede ja sivistys itseisarvoja vai välinearvoja, Turun yliopisto pysyy valitsemallaan tiellä.

‒ Olennaisinta on lopputulos. Uskon, että Turun yliopiston vaikeissakin olosuhteissa tekemä työ tulee kantamaan hedelmää.

Porilainen kansanedustaja on tehnyt pitkäjänteistä työtä myös Satakunnan alueen ja seudun yhteistyöverkoston kehittämisessä.

‒ Olen erittäin kiitollinen yliopiston sitoutumisesta ja panoksesta satakuntalaisen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen sekä Porin yliopistokeskuksessa että Rauman opettajankoulutuslaitoksella.

Vuoden alumnin tunnustus myönnetään vuosittain Turun yliopiston kasvatille, joka on toiminnallaan edistänyt Turun yliopiston ja suomalaisen yhteiskunnan menestystä. Tutustu alumnitoimintaan osoitteessa www.utu.fi/alumni.