Menneisyyden Turku oli 1900-luvulle asti äärimmäisen likainen asuinalue, jossa viihtyivät viemäreiden ja tunkioiden läheisyydessä elävät kasvit ja eläimet. Välillä turkulaiset jopa toivoivat kaupungin palavan, jotta tuli puhdistaisi asuinympäristön.
Turkulaiset saavat nykyään nauttia monista arjen ylellisyyksistä, joista vielä sata vuotta sitten voitiin vain haaveilla: juomavesi on puhdasta, kadut eivät täyty roskista ja ilmassa ei jatkuvasti leiju kuvottava haju.
– Jos joku sanoo, että aiemmin on eletty vanhoja hyviä aikoja, kyseessä on joko dementia tai tiedon puute. Koko ajan on menty parempaan päin. Nykyajan turkulaiset saavat hengittää raikasta ilmaa, eikä heidän tarvitse pelätä esimerkiksi lavantautia, kun juovat vettä, sanoo Turun yliopiston ekologian ja ympäristönsuojelun dosentti Timo Vuorisalo.
Alueen ympäristöhistoriaan perehtyneen Vuorisalon mukaan menneisyyden Turku on ollut äärimmäisen likainen. Ennen 1900-lukua suomalaiset kaupungit olivat yleisesti ottaen hyvin epäterveellisiä paikkoja, joissa ympäristöongelmat kärjistyivät maaseutuihin verrattuna. Suomen vanhimpana kaupunkina Turku sai kokea ahtaan asumisen ja jätteiden aiheuttamat ongelmat ensimmäisenä.
– Kaupunkimaatalous oli yksi keskeinen syy likaisuuteen. Turkulaiset pitivät takapihoillaan kotieläimiä – sikoja, lampaita ja lehmiä – aina 1900-luvulle asti. Kaupungin hygieniasäännökset alkoivat parantua 1800-luvun lopulla, jonka jälkeen karjanpito väheni. Tosin sotavuosina se elpyi uudelleen, kun lihasta oli pulaa. Turun ominaishaju 1900-luvulle saakka oli siten lannan ja virtsan haju, Vuorisalo kertoo.
Viemäreiden suulla viihtyvä konnanleinikki rönsysi keskiajan Turussa
Keskiaikaisen Turun saastuneisuus paljastui 1980-luvulla toteutetussa Mätäjärvi-projektissa, joka oli Suomen ensimmäinen monitieteinen kaupunkiarkeologinen hanke. Keskiajalla Kerttulinmäen alapuolella oli Mätäjärvi-niminen kosteikko, jota pidettiin epävirallisena kaatopaikkana. Käytännössä alue oli raskasmetallien saostusallas 1700-luvulle asti.
Mätäjärvi-projektissa mukana olleet geologit osoittivat, että Mätäjärven alueella on ollut paikoin haitallisen korkeita raskasmetallipitoisuuksia, joita nykyään tavataan vain metallikaivosten, rikastamojen ja sulattojen välittömässä läheisyydessä. Raskasmetalleja käsiteltiin keskiajalla muun muassa nahkurinverstaissa ja tinapajoissa.
– Vanhan Suurtorin alueella 1990-luvulla tehdyt arkeologiset kaivaukset ovat nekin osoittaneet kaupungin olleen keskiajalla surkeassa kunnossa. Alueelta löytyi paljon havaintoja lannassa ja tunkioilla viihtyvistä pieneläimistä, kuten sontiaisista ja lantakuoriaisista. Vanhan Suurtorin vallitseva kasvi on ollut konnanleinikki, joka kasvaa nykyään esimerkiksi viemäreiden suulla. Tämä saastuneiden paikkojen kasvi on viihtynyt hyvin keskiaikaisessa Turussa, sillä Vanhan Suurtorin kaivauksista on löytynyt valtavasti kasvin siemeniä. Keskiaikaiset kuivakäymälät ja kotieläinten lanta ovat olleet sen menestyksen salaisuus, Vuorisalo sanoo.
Seitsemän kukkulaa olivat paljaita kalliolouhikkoja
Vanhassa Turussa ei ollut juuri lainkaan kaupunkipuistoja, sillä kaupungissa kasvaneet puut hyödynnettiin lähes poikkeuksetta polttopuina. Esimerkiksi kaikki Turun seitsemän kukkulaa ovat olleet kalliolouhikkoja aina 1200-luvulta 1800-luvun lopulle saakka.
– Vanha Turku oli siis kalju, haiseva ja likainen. Nykyaikaiset kaupunkipuistot syntyivät vasta sen jälkeen, kun hiiltä alettiin hyödyntää polttoaineena. Sitä ennen Turun kukkuloilla kasvoi vain joitakin pensaita ja puiden taimia, joita asukkaat kävivät leikkaamassa polttopuiksi. Kukkuloilla pidettiin myös eläimiä.
Turku on palanut historiansa aikana lukuisia kertoja, ja Vuorisalon mukaan paloa välillä jopa toivottiin, koska se sterilisoi kaupungin. Muutaman kymmenen vuoden välein toistuvat palot hävittivät kaupungista kulkutaudit ja rotat.
1900-luku toi Turkuun uusia ympäristöongelmia
Turku alkoi muuttua puhtaammaksi asuinympäristöksi 1900-luvun aikana, kun eläintenpito väheni, vesivessat yleistyivät ja omista kamiinoista luovuttiin. Toisaalta vuosisata toi liikenteen ja teollisuuden myötä kaupunkiin uusia ympäristöongelmia.
– Vielä 80-luvulla Turun ilmanlaatu oli hyvin huono, koska monet lämmittivät asuntojaan ja muita kiinteistöjä polttopuulla ja polttoöljyllä. Muistan itsekin 70–80-lukujen mustat lumihanget. Toinen ilmanlaatuun vaikuttanut tekijä oli liikenne, sillä 80-luvulle asti bensiini sisälsi lyijyä, Vuorisalo toteaa.
Aurajoen osalta huonoin vaihe Turun historiassa oli Vuorisalon mukaan 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku, jolloin joki oli kaupungin viemäri. Ennen jätevedenpuhdistamon valmistumista vuonna 1966 Aurajoki haisi pahalle, mikä näkyi myös jokivarren asuntojen hinnoissa. Aiempina vuosisatoina, ennen vesivessoja, Aurajoen vesi oli puhtaampaa.
– Tällä hetkellä elämme Turun historian puhtainta aikaa, ja todennäköisesti koko ajan mennään parempaan suuntaan. Huippu varmaan saavutetaan, kun sähköautot yleistyvät. Ehkä 2050-luvulla pidetään tämän hetken ilmanlaatua huonona, koska joudumme haistelemaan pakokaasuja.
Timo Vuorisalo luennoi 6.2. Aboa Vetus & Ars Nova -museossa otsikolla ”Vanha likainen Turku. Katsaus Turun ympäristöhistoriaan”.
Artikkeli on osa Aurora-lehden Muuttuva Turku -sarjaa, jossa Turun yliopiston asiantuntijat tarkastelevat kaupungin historian ja nykyhetken ilmiöitä sekä luovat katsauksia tulevaisuuden Turkuun.
