Turun yliopiston kasvatustieteiden tutkijat havaitsivat uudessa tutkimuksessa, että tutkimustaidot auttavat opettajaa muun muassa sitomaan yhteen kasvatustieteellistä teoriaa ja koulun arkea, huomioimaan koululaisten taustat, saamaan irti enemmän alan tutkimuskirjallisuudesta sekä kehittymään ammatillisesti.
– Aikaisempi tutkimus osoittaa, että opettajaopiskelijat eivät aina näe tutkimuksen tekoon keskittyvien opintojaksojen merkitystä. Yhteiskunta muuttuu yhä tietointensiivisemmäksi, ja toisaalta valeuutiset ja kokemus- ja tunneperäinen tieto sekoittuvat asiantuntijatietoon. Tämä tuo opettajan työhön uudenlaisia haasteita, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja Mirva Heikkilä.
Tutkimuksen aineistona hyödynnettiin opiskelijoiden kirjoitelmia, joissa opiskelijat pohtivat tutkimustaitojen hyödyntämistä juuri päättyneessä ensimmäisessä opetusharjoittelussaan. Ennen opetusharjoittelua opiskelijat olivat osallistuneet tutkimuskursseille, ja heidän tehtävänään oli toteuttaa tutkimusta myös opetusharjoittelun aikana.