Kansainvälinen tutkimusryhmä osoitti Stephen Hawkingin mustien aukkojen teoreeman päteväksi. Aiemmin kaikki hänen työnsä ovat olleet kokeellisen varmennuksen tavoittamattomissa. Hawkingin teoreeman mukaan mustat aukot ovat täysin sileitä ja akselisymmetrisiä pyörimisakselinsa suhteen.
– Mustan aukon sileyttä voidaan tutkia panemalla satelliitti kiertämään sitä. Kaikki mahdolliset epätasaisuudet ja poikkeamat symmetriasta muuttavat satelliitin rataa, kertoo professori Mauri Valtonen fysiikan ja tähtitieteen laitokselta.
Tutkimuksessa käytettiin mustaa aukkoa OJ287 kiertävää luonnollista satelliittia, jonka olemassaolo havaittiin Turun yliopistossa 1980-luvulla. Satelliitti on siitä asti ollut Tuorlan observatorion tärkeimpiä tutkimusaiheita.
– Tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että mustat aukot ovat ominaisuuksiltaan juuri sellaisia kuin Stephen Hawkingin laskuissa ja muissa vastaavissa teorioissa on oletettu. Tulokset osoittavat myös sen, että Albert Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria on oikea teoria mustien aukkojen tutkimukseen, Valtonen sanoo.