Lähes puolet suomalaisista näkee mielessään järvimaiseman ajatellessaan Suomea. Lähes yhtä moni kertoo mieltävänsä Suomen tuoksuksi metsän tai puun. Tämä selviää Turun yliopiston Aistilan tutkimuksesta, joka on tehty yhteistyössä Visit Finlandin kanssa.
Suomen asukkaille voimakkaimmat kokemukset kotimaastaan kiteytyvät neljään kokemuskontekstiin: metsään, järveen, mereen ja tunturiin.
– Kun tarkastellaan vain visuaalisia aistimuksia, yksi kokemus on ylitse muiden. Järvimaisema on jopa 47 prosentille se näkymä, jonka ajatus Suomesta asukkaidensa mielikuvissa synnyttää. Vastaavasti myös hajuaistimuksissa metsän ja puiden tuoksu liitetään selkeästi voimakkaimmin Suomen kokemiseen: 45 prosentilla mieliin nousevat nämä tuoksut, kun he pohtivat Suomea nenänsä kautta, Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen Aistilan tutkimuspäällikkö Laura Forsman kertoo.