Jäkälää tarjottiin 1800-luvulla sinnikkäästi suomalaisten ruokavalioon, koska oppineet pitivät kansalle tuttua pettuleipää huonona ravintona. Historiantutkijat ovat Turun yliopistossa louhineet digitaalisin menetelmin koko sanoma- ja aikakauslehtiaineistoa ennen vuotta 1920, ja tuloksena on löytynyt uutta tietoa muun muassa kotimaisen jäkälävalistuksen pitkästä linjasta.
Tunnettu jäkälän markkinoija oli Kalevalan luojana tunnettu Elias Lönnrot, joka oli myös lääkäri ja varhainen lehtimies. Hänen jäkälätekstiään vuodelta 1857 toistettiin lehdissä pisimpään, yli 60 vuoden ajan.
– Hyvistä neuvoista huolimatta kansa pysyi penseänä jäkälälle. Sitä käytettiin paikoin huonoina vuosina, mutta nälkävuosina saatu huono maine oli tiukassa. Paremmin jäkälä menestyi rehun aineksena eli karjan hätäruokana, kertoo jäkälävalistusta tutkinut dosentti Petri Paju.