Sosiaalisen median keskustelupalstat ovat jo pitkään tarjonneet alustan monenlaiselle näennäistiedolle. Verkossa on levinnyt myös pseudohistoriallista huuhaata koko internetin olemassaolon ajan.
Pseudohistoria ei ole missään nimessä uusi ilmiö. Muun muassa vuosina 1870–1946 elänyt taiteilija ja kirjailija Sigurd Wettenhovi Aspa rakensi teorioita suomen ja egyptin kielten yhteydestä. Hän myös näki suomalaiset muinaisen Egyptin perinnön jatkajina.
– 1980-luvulla Ior Bock vuorostaan kaivoi Lemminkäisen temppeliä saavuttaen aidosti näkyvyyttä. On myös kehittynyt eräänlainen omakustanteisten näennäishistoriallisten kirjojen traditio, joista osa liittyy Suomen muinaisuuteen. Tämä kirjallisuus osittain näyttäytyy myös internetkeskusteluissa, kertoo tutkijatohtori Reima Välimäki.
Välimäen johtama pseudohistorian leviämiseen internetin keskustelupalstoilla perehtyvä ”Muinaiset kuningaskunnat ja Venäjän perustajat: pseudohistoria ja historiapolitiikka 2000-luvun Suomessa” on Emil Aaltosen säätiön rahoittama kolmivuotinen tutkimushanke. Sen kohteena ovat suomen- ja venäjänkielisessä internetissä esiintyvät maiden varhaista historiaa koskevat pseudohistorialliset tekstit. Tutkittavat ajanjaksot keskittyvät rautakauteen, viikinkiaikaan ja varhaiskeskiaikaan.
– Tutkimme tekstien uudelleenkäyttöä BLAST-ohjelman avulla. Pystymme havainnoimaan, kuinka laajasti tiettyjä tekstipätkiä kopioidaan. Tekstit saattavat levitä sivustolta toiselle kokonaisuudessaan, tai sitten pienempinä pätkinä ilman että niiden alkuperäinen yhteys on aina selvillä. Esimerkiksi vuonna 2018 on siteerattu tekstiä, joka on alun perin ilmestynyt internetiin jo 2000-luvun alussa, Välimäki kertoo.
Pseudo- tai näennäishistorialla Välimäki viittaa sellaisiin teksteihin, joissa kirjoittaja väittää kertovansa oikean, usein piilotetun totuuden historiasta. Teksteissä ei kuitenkaan noudateta menneisyyttä tutkivien tieteiden menetelmiä. Päinvastoin, usein näennäishistoriallisissa teksteissä suhtaudutaan ajantasaiseen tutkimukseen halveksuen tai se täysin ohittaen.
Saagakirjallisuus näennäishistoriallisena lähteenä
Välimäen mukaan hyvin suosittu narratiivi pseudohistoriallisissa teksteissä on, että Suomessa olisi ollut ennen Ruotsin vallan aikaa mahtavia suomalaisia muinaiskuninkaita.
– Joskus puhutaan vain Suomen kuningaskunnasta, joskus Kainuun kuningaskunnasta tai Hämeen kuningaskunnasta. Tekstien mukaan tämänkaltaisten kuninkaiden historia halutaan kätkeä esimerkiksi Museoviraston tai akateemisten tutkijoiden toimesta, Välimäki kertoo.
Pseudohistorialliset väitteet nojautuvat osittain norjalais-islantilaiseen saagakirjallisuuteen. Alkuperäislähteissä on käytetty termiä Finnakonungar, jonka on virheellisesti ajateltu tarkoittavan suomalaisia, vaikka sanalla tarkoitetaan todennäköisesti saamelaisia. Jos saagakirjallisuudesta poimii yksittäisiä lauseita tai käännöksiä, voi palasista rakentaa tarinan Suomen mahtavista muinaiskuninkaista. Tällöin ohitetaan se, miten tutkimus on jo vuosikymmeniä lukenut tämänkaltaisia lähteitä.
– Saagojen tarinat voivat pohjautua norjalaisten tai islantilaisten aitoihin kohtaamisiin suomalais-ugrilaisia kansojen ja heidän päälliköidensä kanssa ja näiden välillä käytyihin sotiin. Niitä ei voi kuitenkaan käyttää suoraan lähteenä kertomaan tietynnimisistä oikeista henkilöistä. Tarinat tapahtuvat legendojen maailmassa, Välimäki toteaa.
Välimäen mukaan pseudohistorian levittämisen taustalla on silti monesti vilpitön tiedon intressi. Taustalla on myös tarve uskoa, että omalla kansakunnalla on tiedettyä mahtavampi menneisyys. Halutaan, että myös Suomella on ollut kunniakas historia kuninkaineen ja sotureineen.
Venäjällä keskiajan muistelu on osa kansallista identiteettiä
Venäjä muodostui Välimäen tutkimuksessa vertailukohdaksi, koska Suomi ja Venäjä jakavat rautakauden ja varhaiskeskiajan historiaa. Venäjän medievalismi, eli keskiajan tulkinta ja käyttö nykyajassa, on myös verrattain vähän tutkittua, mutta globaalisti Suomen medievalismia kiinnostavampi. Keskiajan muistelu on tärkeä osa venäläistä kulttuuria.
– Muun muassa kansallissankarin Aleksander Nevskin ja tiettyjen keskiajan taistelujen muistelu ovat aito osa venäläisen kansakunnan identiteettiä, Välimäki sanoo.
Kunniakkaasta virallisesta historiasta huolimatta myös venäjänkielisessä internetissä leviää paljon pseudohistoriallisia väitteitä.
– Verkkofoorumeilla spekuloidaan ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina vallinneesta valtavasta slaavilaisesta imperiumista, jonka historia halutaan kätkeä ja samalla vähätellä Venäjän osuutta maailmanhistoriassa. Myös Youtube-palvelussa on videoita, joissa kerrotaan Brittien saarten kelttien ja kuningas Arthurin olleen itseasiassa venäläisiä.
Tieteen luotettavuus kumpuaa vertaisarvioinnista ja kritiikistä
Internetin ollessa täynnä kiinnostavaa sisältöä ja vaihtelevia tulkintoja voi olla haastavaa tunnistaa pseudohistoria oikean historiankirjoituksen seasta. Lähdekritiikillä pääsee yleensä pitkälle.
– Jos verkossa törmää tekstiin, jonka mukaan jotain asiaa ei ole tutkittu, sitä ei haluta tutkia, tai se halutaan salata, on kyse mitä todennäköisemmin pseudohistoriallisesta tekstistä, Välimäki sanoo.
Tutkijan mukaan on syytä olla kriittinen silloin, jos kirjottaja on täysin varma argumentistaan, eikä esitä tieteelle tyypilliseen tapaan vaihtoehtoisia tulkintoja.
– Tieteellisen tutkimuksen pitää olla aina valmis ottamaan kritiikkiä vastaan, Välimäki muistuttaa.
