Leikkiä ja leluaktivismia tarkastelevassa tutkimuksessa käsiteltiin kansainväliseksi ilmiöksi muodostunutta nallejahtia. Nalleja tuotiin ikkunoihin yhtä aikaa Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan leikin muotoa Suomen näkökulmasta.
Tutkimus osoittaa, että poikkeusolojen aikaiseen leluleikkiin liittyy kaksi merkittävää tekijää, jotka kurovat umpeen leikkijöiden kokemaa etäisyyttä: leikkijöiden neuvokkuus ja leikillinen resilienssi. Leikillisessä resilienssissä leikitään yhdessä ja yhteisen hyvän puolesta fyysisen eristäytymisen tuomien haasteiden vaikutusta vastaan.
– Pandemian ajan leikkinä ilmenevä nallejahti on suoran toiminnan kollektiivinen kannanotto yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden puolesta, lelututkija Katriina Heljakka kiteyttää.