Jättiläiskalmareiden kerrotaan toimineen inspiraationa merihirviötarinoille ja aiheuttaneen painajaisia merenkävijöille aina antiikin ajoista lähtien. Otto Latva osoitti kulttuurihistorian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan, että tämä käsitys jättiläiskalmareiden ja ihmisten välisestä suhteesta ei kestä historiallista tarkastelua.
Tarinat valtavista, laivoja upottavista mustekaloista ilmestyivät julkiseen keskusteluun 1800-luvun alkupuolella ja vuosisadan loppupuolelle tultaessa kertomukset verenhimoisista jättiläiskalmareista alkoivat saada palstatilaa sanomalehdissä.
Latvan tutkimuksessa selvisi, että suurikokoiset kalmarit eivät ole ikiaikaisia universaaleja hirviöitä, vaan ne hirviöllistettiin transatlantisessa kulttuurissa etupäässä tiedeyhteisön toimesta vasta 1800-luvun lopulla.
