Keskiajan ja uuden ajan alun englanninkielisessä runoudessa esiintyy paljon suoranaista riitelyä. Hanna Salmi tarkasteli Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa konfliktin kielellisiä piirteitä kiistarunoudessa.
Niin sanottu kiistarunous oli erittäin suosittua koko Euroopassa keskiajalla ja uuden ajan alussa. Kiistarunoissa mielikuvitusolennot laitettiin väittelemään yhteiskunnallisista ja filosofisista kysymyksistä, kuten naisten asemasta.
– Väittelykulttuuri perustui ajatukseen, että totuus saadaan parhaiten selville antamalla eri näkökulmien edustajille mahdollisuus selvittää paremmuutensa reilussa kilpailussa, Salmi kertoo.
Kiistarunot käsittelivät usein vakavia teemoja, mutta ne puettiin leikkimieliseen muotoon. Esimerkiksi eräässä nöyryyden ja ylpeyden välistä väittelyä kuvaavassa runossa esitellään kaksi kiistelevää housuparia: pröystäilevät uusinta italialaista muotia edustavat samettihousut ja yksinkertaiset englantilaiset villakangaspöksyt.
– Kiistarunoissa esiintyy suhteellisen paljon henkilöön meneviä hyökkäyksiä, kuten solvauksia. Myös omakehu on varsin yleistä, ja väitteitä voidaan tukea hyvin monenlaisiin ja epämääräisiin auktoriteetteihin viitaten. Vastustajan argumentteja liioitellaan, ja puhujan omat näkemykset esitetään ainoina mahdollisina. Kaiken kaikkiaan analyysissa korostuivat konfliktia kärjistävät strategiat. Runoja ei siis voi pitää esimerkillisinä malleina väittelyn kannalta, vaan tekijöiden tarkoituksena lienee ollut paremminkin varoittavan tai naurettavan mallin esittäminen, Salmi toteaa.
Lue uusien Turun yliopistossa tarkastettujen väitöskirjojen esittelyt osoitteesta
utu.fi/vaitokset
