Olen ollut pikkupojasta lähtien haaveilija. Lapsuuden kesät kuluivat kotiseudun metsiä koluten ja kaukomaille suuntautuvista tutkimusretkistä unelmoiden. Haaveista tuli totta vuonna 1998, kun lähdin ensimmäiselle tutkimusretkelleni Perun Amazoniaan tieteelle tuntemattomien eläinlajien perässä. Siitä lähtien sademetsät, erityisesti Etelä-Amerikassa levittäytyvä Amazonia, ovat pitäneet minut tiukassa otteessaan.
Tilanne mutkistui viime vuoden alussa, kun aloitin työt Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä ja tehtäväkseni tuli kehittää luonnon monimuotoisuuteen ja ympäristöön liittyvää tutkimusta. Tehtävästä tekee mielenkiintoisen yksikön maantieteellinen sijoittuminen Turun kampusalueen rinnalla Lappiin ja Saaristomerelle. Lapin tutkimuslaitos Kevon ja Saaristomeren tutkimuslaitos Seilin välissä levittäytyvä 1300 kilometriä pohjoista luontoa on kuitenkin pitkään ollut minulle tuntematon. Asia piti korjata nopeasti.
Viime keväänä sain ajatuksen ajaa polkupyörällä Kevolta Seiliin. Valittu reitti johdattaisi minut noin viikossa läpi Tunturi- ja Metsä-Lapin jykevien maisemien, Pohjanmaan lakeuksien sekä Satakunnan ja Varsinais-Suomen vehmaiden viljelymaiden päätyen lopulta Airiston rantaan. Polkupyörä oli luonnollinen valinta kulkupeliksi, sillä pitkään maantie- ja seikkailupyöräilyä harrastaneen takamus on tottunut satulassa istumiseen. Suurin haaste oli yksinäisyys. Tiesin, että 1300 yksinäistä kilometriä kävisivät lopulta puhetyöläisen hermoille.
Pyöräseikkailun tavoitteena oli tutustua Suomen luonnon monimuotoisuuteen siinä laajuudessa, että voisin selkä suorana edistää siihen liittyvää tutkimusta biodiversiteettiyksikössä. Suomi on pitkä maa, jonka monipuoliset olosuhteet ylläpitävät satojen erilaisten luontotyyppien ja yli 40 000 eliölajin kirjoa. Maamme luonto on muovautunut nykyiseen muotoonsa mannerjäätikön sulamisen jälkeen. Muutos on kuitenkin jatkuvaa. Nykyisin pohjoinen luonto muuttuu nopeasti erityisesti ihmisen toiminnan kautta. Saaristomeren rehevöityminen, ilmastonmuutoksen vaikutukset herkkään Lapin luontoon ja lajien uhanalaistuminen elinympäristöjen köyhtyessä ovat muutamia esimerkkejä kysymyksistä, joiden parissa yksikön henkilökunta työskentelee.
Kesä kului seikkailuun valmistautuen ja varusteiden painoa viilaten. Pitkien pyörämatkojen aikana oppii tietämään, mitä oikeasti tarvitsee. Suunnittelun jälkeen pyöräni päällä oli noin 13 kilogramman painoinen taakka tarkasti harkittuihin kokonaisuuksiin pakattuna sisältäen esimerkiksi ultrakevyen teltan ja kaasukeittimen, monipuoliset työkalut ja varaosat, lääkkeet ja lisäravinteet sekä ajovarusteet ja taukovaatteet erilaisia sääolosuhteita varten.
Seikkailu alkoi elokuun puolivälissä Kevojärven rannalta. Starttia edeltäneenä iltana auringonlasku värjäsi lähes pilvettömän pohjoisen taivaan punaiseksi, ja Lapin tutkimuslaitoksen vieressä liplattavan Kevojärven pinta oli rauhallisen tyyni. Aamulla vedin vielä nopean asemakokouksen tutkimuslaitoksen henkilökunnan kanssa, jonka jälkeen etupyörä kääntyi kohti etelää. Oli aika lähteä kotiin!
Ensimmäinen ajopäivä Utsjoelta Saariselälle oli maisemien kannalta koko reissun vaikuttavin. Ajokilometrejä kertyi noin 180, ja aika kului nopeasti jyhkeitä maisemia ihastellen. Matkanteko alkoi sujua. Ylitin napapiirin Rovaniemellä kolmannen ajopäivän iltana, jonka jälkeen suuntasin kohti Ranuan tietä. Väsyneenä tein myös pienen navigointivirheen, joka jäi onneksi matkan ainoaksi. Virheestä johtuen löysin sopivan leiriytymispaikan vasta myöhään illalla, kun ilta alkoi jo hämärtää ja lämpötila laski nopeasti.
Lapin jälkeen, mäkien loiventuessa, tavoitteena oli ajaa läpi Pohjanmaan lakeuksien nopeasti, mutta sade ja vastatuuli pakottivat rauhoittamaan tahtia. Iissä ja Ylivieskassa nukuttujen öiden jälkeen saavuin Kauhavalle väsyneenä, mutta onnellisen tietoisena Satakunnan ja Varsinais-Suomen lapsuudesta tuttujen maisemien läheisyydestä. Pääosa matkasta taittui pääteitä pitkin, mutta yritin suunnitella jokaiseen päivätaipaleeseen mukaan myös pikkutiepätkiä, joiden varrella olisi mahdollista nauttia luonnosta. Mieleen jäi erityisesti Jalasjärven ja Niinisalon välinen kaunis ja rauhallinen tieosuus, joka seuraili Ilvesjoen rantoja. Pitkien ajopäivien aikana vanhanmalliset bussipysäkit toimivat hyvinä taukopaikkoina ja mielessä kehittyi uusia tutkimusideoita.
Suomen luonto näyttäytyi sademetsätutkijalle herkän monimuotoisena. Polkupyörän selästä havainnoituna vaihtelevat maisemat äänineen ja tuoksuineen avautuivat monipuolisesti. Aika kului nopeasti yksinäisistä päivätaipaleista huolimatta. Sademetsissä olen tottunut yltäkylläiseen lajirikkauteen, joka räiskyy ilotulituksen lailla ympärillä. Suomen luonnon monimuotoisuus esittäytyi sitä tarkkailevalle hienovaraisemmin. Lajeja on vähemmän, mutta pohjoisen ääriolosuhteisiin sopeutuneina nekin ovat kaukana tavanomaisista. Pohjoiset elinympäristöt ja niille sopeutuneet lajit, aina Lapin suurtuntureilta Saaristomerelle, herättivät uteliaisuuden ja halun säilyttää ne jälkipolville. Tässä työssä tutkimustiedolla on tärkeä rooli.
Viimeinen ajopäivä valkeni sumuisena, ja lähestyvä syksy näkyi Huittisten kellanruskeiden peltoaukioiden tunnelmassa. Saavuin lopulta kotiin Naantaliin viikko ja kuusi tuntia Kevolta lähdön jälkeen. Perhe oli vastassa kotipihalla. Koitoksen jälkeen silmät kostuivat, kun napsautin ajokengät irti lukkopolkimista. Haave oli toteutunut.
Naantalista poljin vielä Hankan satamaan Rymättylään, joka on viimeinen piste, jonka voi saavuttaa maantietä pitkin ennen hyppäämistä Seilin saarelle vievään yhteysalukseen. Satamassa oleva kyltti tiivisti sillä hetkellä kaiken olennaisen: Maantie päättyy. Maantie päättyi, mutta samalla alkoi uuden pyöräilyä ja tiedettä yhdistävän reissun suunnittelu ensi kesälle.
Ilari E. Sääksjärvi
Kirjoittaja on tutkimusjohtaja ja toimii Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtajana. Fillarimatkaa tukivat turkulainen pyöräliike Raispo, ruotsalainen telttavalmistaja Hilleberg sekä tamperelainen Voimapankki.
