Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Aurora-lehti on siirtynyt osoitteeseen www.utu.fi/aurora.
Tätä sivustoa ei enää päivitetä.

Lue Auroraa

Hypnoosi muuttaa aivojen tapaa käsitellä tietoa

Ainakin osalla ihmisistä hypnoosi muuttaa aivojen tapaa käsitellä tietoa. Asia paljastui Ruotsin Skövden yliopiston ja Turun yliopiston tutkijoiden yhteisessä tutkimuksessa, jossa hypnotisoitiin koehenkilöitä ja heille pyrittiin luomaan synestesian kaltaisia aistiyhdistelmiä, jossa henkilö esimerkiksi tietyn numeron kuullessaan liittää sen automaattisesti tietyn värin näkemiseen.

Tutkimusryhmä havaitsi koetilanteessa, että hypnoosin aikana annetulla suggestiolla kyettiin saamaan pitkälti synestesiaa muistuttava ilmiö aikaiseksi. Mielenkiintoinen havainto oli, että hypnoosiherkät henkilöt voivat kokea annetut suggestiot hyvin eri tavalla.

– Tulokset tukevat hypoteesia, että ainakin tietyillä henkilöillä hypnoosi muuttaa tapaa, jolla tietoa käsitellään aivoissa, tutkimusta johtanut Turun yliopiston dosentti ja Skövden yliopiston kognitiivisen neurotieteen ja filosofian laitoksen johtaja Sakari Kallio sanoo.