Kun venäläiset jääkiekkoilijat voittivat Pyeongchangin talviolympialaisissa kultaa helmikuun lopulla, heidän peliasuissaan ei näkynyt tuttua Venäjän kaksipäistä kotkaa, maan lippua tai Россия-tekstiä. Kun tiedot Venäjän valtiojohtoisesta doping-järjestelmästä olivat tulleet päivänvaloon, Kansainvälinen olympiakomitea oli rankaissut venäläisiä kieltämällä heiltä maatunnusten käytön kisoissa.
Vladimir Putinin valtakaudella urheilu on ollut Venäjällä merkittävä pehmeän vallankäytön ja imagonrakennuksen väline. Siksi maatunnusten kielto herätti Kremlissä kovasti ärtymystä. Maria Zakharova, Venäjän ulkoministeriön lehdistöpomo ja yksi kansainvälisen politiikan kovanaamaisimmista jääkuningattarista, kommentoi ratkaisua kunnon täyslaidallisella: ”Kautta historian olemme joutuneet kestämään kaikennäköistä niin sanotuilta kumppaneiltamme, mutta aina he ovat epäonnistuneet meidän nujertamisessamme, oli kyse sitten toisesta maailmansodasta, Neuvostoliiton hajoamisesta tai nykyisistä pakotteista. Kerta toisensa jälkeen me olemme nousseet ja selvinneet.”
Olympiakiekon palkintoseremoniassa korkeimpaan salkoon nousi olympialippu olympiahymnin sävelten saattelemana. Venäläiskiekkoilijat eivät antaneet tämän häiritä patrioottista voitonriemuaan, vaan lauloivat hymnin päälle keuhkojensa täydeltä maansa kansallislaulua: ”Venäjä – meidän pyhä valtiomme! Venäjä – meidän rakas isänmaamme!”
Presidentti Putin lähetti joukkueelle onnittelusähkeen heti voiton varmistuttua. Venäläisille voittanut joukkue oli yksiselitteisesti suuren ja mahtavan Venäjän maajoukkue, ei mikään ”olympiaurheilijat Venäjältä”.
Urheilujohtajat puhuvat mielellään, kuinka urheilu ja politiikka täytyy pitää erossa toisistaan. Puheet ovat hurskastelua, sillä samaan aikaan heillä ei ole ollut mitään vaikeuksia myöntää Venäjälle järjestelyoikeuksia ainutkertaiseen sarjaan urheilun megatapahtumia olympialaisista ja jalkapallon MM-kisoista alkaen.
Huippu-urheilu kiinnostaa valtavia yleisöjoukkoja. Niin kauan kuin asia on näin, sillä on myös valtavaa välinearvoa esimerkiksi poliittisten ja kaupallisten tavoitteiden edistämiseen.
Markku Jokisipilä
Kirjoittaja on eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja.
