Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Aurora osallistuu tutkitun tiedon teemavuoteen

Vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi. Turun yliopisto on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan koordinoimassa hankkeessa, johon osallistuu laaja joukko toteuttajatahoja.

Teemavuoden kohderyhmänä ovat kaikki kansalaiset, päättäjät ja elinkeinoelämä. Erityisenä kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, joiden toivotaan saavan teemavuodesta luovuutta, innostusta ja uskoa tulevaisuuteen.

Turun yliopistosta teemavuoden ohjelmaan kuuluu useita tapahtumia ja tekoja. Aurora-lehti on mukana yhtenä teemavuoden tekona.

Turun yliopiston sidosryhmälehti Auroraa on julkaistu vuodesta 1994 lähtien. Painettu lehti ilmestyy kahdesti vuodessa ja lisäksi verkkolehdessä julkaistaan säännöllisesti artikkeleita ajankohtaisista tutkimuksista ja ilmiöistä.

Lue lisää tutkitun tiedon teemavuodesta osoitteessa: https://tutkittutieto.fi/