Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Akateemikko Kaisa Häkkinen ja suomen kielen sanojen arvoitus

”Se oli riuska ja kippura ja paksu ja pienenläntä ja yllään keltainen sortuukki ja jalassa pieksunhylyt, kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt.” P. Mustapään Dominus Krabbe -runon sanat kuulostivat kouvolalaisen pikkutytön korviin jännittäviltä ja vähän pelottaviltakin, mutta ennen muuta ne kuulostivat arvoituksellisilta. Tytöstä kasvoi suomen kieltä ja sen sanojen arvoituksia koko elämänsä tutkinut ja viime marraskuussa akateemikon arvonimen saanut kielitieteilijä Kaisa Häkkinen.

– Isä luki meille lapsille iltasatuina suomalaista kaunokirjallisuutta, esimerkiksi Aleksis Kiven teoksia, sekä Aaro Hellaakosken ja P. Mustapään eli Martti Haavion runoja. Niissä oli paljon asioita ja sanoja, joita ei ymmärrä ja joita pitää selittää. Se herätti ajattelemaan, että tässä on jotain löydettävää.

Ylioppilaaksi tultuaan Kaisa Häkkinen ajatteli ryhtyvänsä isänsä jalanjäljissä äidinkielenopettajaksi aloittaessaan suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opinnot Helsingin yliopistossa 1969. Kolme vuotta myöhemmin Häkkinen valittiin Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen assistentiksi. Suomea ja sen sukukieliä sekä yleistä kielitiedettä Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa tutkinut ja opettanut Häkkinen jäi eläkkeelle suomen kielen professorin tehtävästä 2015.

Suomen kielen sanahistorian ja etymologian lisäksi Häkkisen keskeisimpiä tutkimusaloja ovat olleet suomen kielen historia ja kehitys, äänne- ja muotorakenne, vanha kirjakieli, kielen yhteiskunnallinen kehitys ja kielentutkimuksen oppihistoria.

– Monet tutkimusaiheet ovat lähteneet opetuksesta. Opetin paljon ja tein kurssit itse. Siinä tuli usein huomattua, etten tunne jotain asiaa tarpeeksi hyvin, tätä täytyy tutkia. Monet tutkimuksistani ovatkin lähteneet liikkeelle siitä, että olen halunnut paikata jonkin aukon.

Tekemisen ilo

Häkkisen julkaisuluettelo on hengästyttävä: se sisältää yli 750 julkaisua. Kun Häkkiseltä kysyy, mistä hänen luovuutensa ja innostuksensa kumpuavat, hänen ei tarvitse miettiä vastausta: tekemisestä.

– Kyllä minä koko ajan teen jotain. Jos en kirjoita, niin ainakin mietin. Minulla on tarve saada asioita paperille ja aikaan. Minulla on yleensä tekeillä yhden isomman hankkeen rinnalla pienempiä töitä, välipaloja, koska valmiiksi saaminen on niin mukavaa.

Kokemusta tekemisen ilosta ja mielekkyydestä Häkkinen suosittelee välittämään myös opiskelijoille.

– Ajattelen niin yksinkertaisesti, että opittu asia pitää saada käyttöön. Opettajan tehtävä on näyttää, kuinka kivaa ja hyödyllistä se on.

Jos kielen irrottaa ympäristöstä, jossa sitä puhutaan, tai tilanteesta, jossa sitä käytetään, eikä oteta huomioon ihmisiä, jotka sitä käyttävät, ei kokonaisuutta voi mitenkään ymmärtää.”

Tehdäänpä kirja -kurssilla opiskelijat oppivat vaihe vaiheelta itse tekemällä, kuinka kirja tehdään.

– Teimme yhdessä kolmen vuoden aikana kolmeosaisen tietokirjan suomen kielestä. Toisella kurssilla otimme tarkasteltavaksi Westhin koodeksin, 1500-luvun käsikirjoituksen, jota kukaan kurssilainen ei sitä ennen osannut lukea. Opettelimme sitten lukemaan vanhoja käsialoja ja tulkitsemaan tekstiä. Siitä tuli myös julkaisuja. Se oli hurjan hauskaa.

Useat tutkimuksensa Häkkinen on tehnyt yhteistyössä kokonaan toisten tieteenalojen tutkijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneina ovat olleet niin eläin- ja kasvitieteilijät kuin muun muassa historian- ja musiikintutkijat, lääketieteilijät ja teologit. Kielentutkijalle monitieteisyys on tuttua.

– Jos kielen irrottaa ympäristöstä, jossa sitä puhutaan, tai tilanteesta, jossa sitä käytetään, eikä oteta huomioon ihmisiä, jotka sitä käyttävät, ei kokonaisuutta voi mitenkään ymmärtää. Esimerkiksi lintujen nimisysteemiä ja sen muutosta selvittäessäni lintutieteellisen tutkimuksen osuus oli ihan ratkaiseva.

Kaisa Häkkinen kuvattuna Mikael Agricolan patsaan edessä Turussa
Kaisa Häkkinen jatkaa sanojen arvoitusten selvitystä suomen kirjakielen alkujuurilla. Hän laatii Agricolan sanakirjaa, joka valmistuessaan sisältää Agricolan teosten kaikki sanat, niiden selitykset ja etymologiat. – Se on iso ja haastava hanke, jossa tarvitaan monipuolisesti tätä kielitaitoa. Olen kovin tyytyväinen, että pystyn tähän ja että työ etenee hyvin, Häkkinen kertoo.

Suomalainen yhteiskunta tarvitsee suomenkielistä tietoa

Akateemikkona Häkkinen haluaa tuoda esille suomen kielen asemaa ja käyttöä koko yhteiskunnassa.

– Suomen kieli on niin hieno ja hurjan ilmaisuvoimainen kieli. Tuhannen vuoden kuluessa suomen kieli on kehittynyt ja sen asema on parantunut valtavasti ja vieläpä hyvin rauhanomaisin keinoin. Sen muutos omassa maassaan pitkän aikaa halveksitusta enemmistökielestä tämän päivän tasa-arvoiseksi eurooppalaiseksi kieleksi on eräänlainen sankaritarina.

Lasten kysymykset ovat usein vaikeita, koska ne ovat niin suuria, sellaisia, joita aikuiset eivät ole ymmärtäneet kysyä.”

Häkkiselle on itsestään selvää, että suomen kielen tulee säilyä tieteen kielenä myös tutkimuksen kansainvälistyessä.

– Suomalaisen yhteiskunnan tärkein kieli on suomi. Tutkijoiden tehtävä on tarjota suomalaisille tietoa suomalaisten omalla kielellä.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus on tutkijan eettinen velvollisuus

Tieteellisten monografioiden, artikkelien ja oppikirjojen lisäksi Häkkinen on julkaissut valtavan määrän suurelle yleisölle tarkoitettuja tietokirjoja, kolumneja ja muita kirjoituksia. Hän on myös kysytty puhuja.

Häkkinen suhtautuu tutkimuksen yleistajuistamiseen hyvin vakavasti. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus on hänen mielestään tutkijan eettinen velvollisuus.

– Tutkijan tehtävä on tarjota tutkimaansa tietoa sellaisessa muodossa, että myös muut voivat sitä ymmärtää. Sitä vartenhan me tutkimme, että saamme siitä syntyvää tietoa ihmisten ja yhteiskunnan käyttöön. Tutkimusta yleistajuistaessaan joutuu pelkistämään itselleenkin, mikä se olennainen asia on ja miten sen voi esittää yksinkertaisella tavalla niin, ettei siitä saa väärää käsitystä eikä voi tehdä vääriä johtopäätöksiä.

Aiheesta ja esitystavasta riippumatta Häkkisen esitykset perustuvat aina tutkittuun tietoon, olipa yleisönä sitten koko Suomen kansa, jonkin erityisalan spesialistit, harrastajat tai vaikkapa lapset.

– Lasten kysymykset ovat usein vaikeita, koska ne ovat niin suuria, sellaisia, joita aikuiset eivät ole ymmärtäneet kysyä. Kun minulta kysyttiin, että mikä on maailman yleisin kirjain, mietin, että miten tämän voi selvittää. Lähdin liikkeelle äännetilastoja käsitelleestä lisensiaatintyöstäni ja sitten tutkin maailman suurimpia, latinan kirjaimilla kirjoitettuja kieliä koskevia tilastoja. Selvisi, että monissa suurissa kielissä yleisin kirjain on e – suomen kielessä a.

Entä mitä akateemikko Häkkinen sanoisi nyt sille Dominus Krabben ja Seitsemän veljeksen arvoituksellisia sanoja pohtivalle pikkutytölle?

– Älä huoli, kaikki selviää kyllä aikanaan.

Suomen kielen sanojen alkuperää, historiaa ja merkityksiä Häkkinen on avannut suomalaisille paitsi suositulla Tiede-lehden sanaselityspalstallaan myös useissa etymologisissa sanakirjoissaan. Mikä on akateemikon mielestä

suomen kielen kaunein sana

– Tähän kuuluisi vastata äiti tai rakas, mutta minusta se on solina. Alun s antaa sanaan sopivaa terävyyttä. Se on rytmikäs ja sulava eikä siinä ole mitään kulmikasta. Siinä on pehmeä rakenne ja hyvä merkitys.

kauhein sana

– Ei kielentutkija oikein ajattele sanoja siltä kannalta… rähmä. Voi rähmä! Siinäkin on kaikki kohdallaan.

sellainen nykysuomesta jo kadonnut sana, jonka soisi palautettavan käyttöön

– Toukomettinen. Se on suomalaisissa metsissä asusteleva kyyhky, joka löytyy vanhasta kirjakielestä ja jonka saattaa tavata nykyäänkin jossain vanhassa uskonnollisessa kirjallisuudessa. Se on hieno sana.

sana, josta tulee iloiselle mielelle

– Suvi. Olen sen verran itäsuomalainen, ettei suvi kuulu tavanomaiseen sanavarastooni, mutta kun sitä käytetään niin monissa juhlallisissa yhteyksissä, itse sanassakin on juhlan tuntua. Näinä korona-aikoina se tuntuu lupaukselta paremmasta.

sana, jonka arvoitus on vielä selvittämättä

– Aurinko. Sanalla ei ole vastineita sukukielissä, ja näyttää siltä, että se on noin tuhat vuotta sitten ilmestynyt länsisuomalaisiin murteisiin ja syrjäyttänyt osittain vanhemmat päivä- ja kehä-sanat. Sen loppuosa muistuttaa muinaisgotlannin rengasta tarkoittavaa ringo-sanaa. Nyt kaipaisin kovasti arkeologeilta ja uskontotieteilijöiltä tietoa esikristillisen ajan aurinkoon liittyvistä käsityksistä.