Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan ADHD:n osuus oli 34 prosenttia suurempi lapsilla, joiden äideillä oli D-vitamiinivaje kuin lapsilla, joiden äitien veren D-vitamiinipitoisuus oli riittävällä tasolla raskauden ensimmäisellä ja toisella kolmanneksella.
– Raskaudenaikainen D-vitamiinivaje voi vaikuttaa sairastumiseen esimerkiksi perimän, tupakoinnin ja sosiaalisten tekijöiden ohella, sanoo kertoo väitöskirjatutkija Minna Sucksdorff Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta.
Kyseessä on ensimmäinen väestötason tutkimus, joka selvitti lasten tarkkaavaisuus- ja yliaktiivisuushäiriö ADHD:n yhteyttä äidin veren D-vitamiinipitoisuuteen alku- ja keskiraskaudessa.
Tutkijoiden mukaan D-vitamiinin puutos on suosituksista huolimatta edelleen ongelma maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Suomessa monissa maahanmuuttajaryhmissä D-vitamiinin saanti ei ole riittävällä tasolla.