Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Tuntematon tunne

Tunnelaboratorion tutkijat haluavat selvittää, miten tunteet näkyvät aivoissa. Ennen 1990-lukua ei tiedetty tarkkaan mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen kokee tunteita. PET-kameralla tehtävä tunnetutkimus on edelleen harvinaista koko maailman mittakaavassa.

Kuulen takaani lähestyvät askeleet. Olen matkalla kotiin illalla, eikä lähistöllä näy muita ihmisiä. Vaivihkaisella vilkaisulla erotan hahmon, joka kävelee määrätietoisesti minua kohti. Pelko kouraisee vatsassa; miten nyt käy?

Pelästymisen hetkellä aivot arvioivat noin sekunnin kymmenesosan aikana, onko tilanne uhkaava. Kun uhka on havaittu, aivojen tunnejärjestelmä säätää välittömästi aistiaivokuoria, jotta ihminen voi havainnoida ympäristöään paremmin. Samalla aivot muuttavat kehon toimintaa: syke voimistuu, hengitys tihenee ja lihasjännitys kasvaa. Pelkoreaktion lopputuloksena ihminen voi refleksinomaisesti paeta paikalta.

– Jännittävä tilanne saattaa aiheuttaa ihmisessä myös tietoisen kokemuksen siitä, että nyt pelottaa. Tätä ei kuitenkaan aina tapahdu, jos tunnereaktio on hyvin pieni. Suurin osa tunteista jää ihmisen tietoisuuden ulkopuolelle. Ne säätelevät toimintaamme, mutta emme välttämättä edes huomaa niitä, sanoo lääketieteellisen kuvantamisen apulaisprofessori Lauri Nummenmaa, joka johtaa Turun yliopiston PET-keskuksen tunnelaboratoriota.

Nummenmaan tutkimusryhmä tarkastelee tunteiden ja sosiaalisen kanssakäymisen taustalla olevia aivomekanismeja ja hermoverkkoja. Magneettikuvauksen ja PET-kuvantamistekniikan avulla tutkijat voivat konkreettisesti katsoa, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, kun hän kokee erilaisia tunteita.

– Tunteet ovat puolustusmekanismeja, jotka säätelevät ihmisen toimintaa. Aivoissa jokaista tunnetta säätelee oma radastonsa. Esimerkiksi pelon aiheuttama pakeneminen tai syömisen aikaansaama mielihyvä syntyvät aivojen eri osissa. Tunnejärjestelmät ovat yhteydessä kehoon, aivoihin ja aisteihin, joiden toimintaa ne ohjaavat. Tietoisuus omista tunteista mahdollistaa niiden tarkastelemisen ja säätelemisen. Me tutkimme näitä kaikkia vaiheita, Nummenmaa toteaa.

Tunteiden tutkiminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä niitä pitäisi pystyä herättämään hyvinkin kliinisissä ja tylsän tuntuisissa laboratorio-oloissa. Siksi tutkijat ovat kehittäneet erilaisia menetelmiä, joilla tunteita houkutellaan esiin. Yksi tapa on näyttää koehenkilöille elokuvia.

Tunnelaboratoriossa on katseltu esimerkiksi Trainspottingin kuuluisaa vessakohtausta, Kellopeliappelsiinin väkivaltakohtauksia sekä pätkiä kulttielokuvasta Pink Flamingos. Positiivisia tunteita on herätelty elokuvilla Kun Harry tapasi Sallyn ja Upseeri ja herrasmies.

– Elokuvat ovat meille hyvää materiaalia, koska niiden tavoitteena on vedota katsojan tunteisiin. Koehenkilömme ovat katselleet elokuvakohtauksia ja kertoneet, millaisia tunteita ne herättivät. Samalla olemme mitanneet magneettikuvauslaitteella, mitä henkilöiden aivoissa tapahtuu, Nummenmaa kertoo.

Kipu on äärimmäisen voimakas kokemus

Kun Nummenmaa opiskeli psykologiaa Turun yliopistossa 1990-luvulla, tunnetutkimus oli vielä lapsenkengissä. Magneettikuvaus oli vasta hiljattain yleistynyt ja mahdollistanut koko aivojen toiminnan samanaikaisen mittaamisen.

– Oivalsin, että tunteista pitäisi tietää lisää, jotta voisimme ymmärtää ihmisten psyykkistä hyvinvointia paremmin. 1990-luvun lopulla kuvantamismenetelmät olivat nosteessa ja aivojen mittaaminen tuntui hyvältä ajatukselta.

Nummenmaan ensimmäinen tunnetutkimus käsitteli tunteiden roolia tiedon valikoinnissa. Kymmenen vuotta sitten toteutetussa projektissa tutkijat seurasivat silmänliikkeitä mittaamalla, kuinka ihmisen aivot poimivat ympäristöstä automaattisesti sekä miellyttäviä että uhkaavia asioita jättäen neutraalit ja tavanomaiset asiat vähemmälle huomiolle.

Tänä keväänä tunnelaboratoriossa käynnistyy tohtorikoulutettava Tomi Karjalaisen tutkimus, jonka aiheena on empatia. Karjalainen selvittää PET-kuvantamisen avulla opioidijärjestelmän osallisuutta kivun havaitsemisessa.

– On kiinnostavaa saada selville, aktivoiko kivun näkeminen saman järjestelmän, joka aktivoituu, kun ihminen kokee kipua itse. Tämä voisi oplla sosiaaliselle lajillemme välttämätöntä, jotta osaisimme auttaa toisia hädän hetkellä. Toisten kivun peilautuminen omaan mieleen toimisi siis tehokkaana motivaationa auttaa toisia ihmisiä, Karjalainen sanoo.

Kun koemme kipua, aivomme vapauttavat endorfiineja, jotta siedämme kivun paremmin. Kivun kokeminen sekä toisen ihmisten kivun näkeminen aktivoivat aivoissa osittain samoja alueita. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, liittyykö myös kivun näkemiseen endorfiinien vapautumista. Tätä Karjalainen selvittää PET-kuvausten avulla.

Samalla voidaan tutkia, liittyykö endorfiinien vapautuminen nimenomaan empatian kokemiseen. Näin saataisiin selville, millaisia aivoverkostoja liittyy empatiaan.

– Tieto on tärkeä erilaisten sosiaalisen käyttäytymisen häiriöiden hoitamisen ja diagnostiikan kannalta. Esimerkiksi autismiin liittyy usein heikot empatiataidot. Autismia ei kyetä hoitamaan kovin hyvin, koska häiriön syitä ei tunneta. Empatian neurokemiallisten ominaisuuksien tunteminen auttaa ymmärtämään myös esimerkiksi erilaisten mielenterveyshäiriöiden taustalla vaikuttavia syitä, Karjalainen toteaa.

Aluksi Karjalainen aikoo tutkia, mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen kokee kipua. Tutkimus toteutetaan siten, että koehenkilö asettuu makaamaan PET-laitteeseen noin tunniksi. Puolivälissä kuvausaikaa henkilön jalkaa kuumennetaan tietokoneohjatusti kymmenen sekunnin jaksoissa. Koehenkilö säätää itse lämmön voimakkuuden siten, että hän kokee kipua, mutta se ei tunnu sietämättömältä.

– Kipua on oikeastaan mukava tutkia, koska se on äärimmäisen voimakas kokemus. Moniin heikompiin kokemuksiin on hankala päästä PET:n avulla kiinni, koska kokemuksiin liittyvä aivotoimintakin on heikkoa. Kipu on yksi voimakkaimmista tunteista ja siksi se näkyy aivoissa selvästi, Karjalainen sanoo.

Kivun näkemisen vaikutuksia Karjalainen tutkii näyttämällä koehenkilöille elokuvakohtauksia ja kuvia, joissa ihmisille aiheutetaan kipua. Kokeiden tuloksia vertailemalla nähdään, aktivoituuko opioidijärjestelmä samalla tavalla kuin kipua koettaessa.

– Vielä viisitoista vuotta sitten empatiaa ei juurikaan tutkittu aivokuvantamisen avulla. Nykyään siihen liittyvää tutkimuskirjallisuutta on jo runsaasti olemassa. Empatian aivokemiallista perustaa on kuitenkin vasta hiljattain alettu tutkia, ja PET-kuvantaminen tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden, Karjalainen kertoo.

Tunteita on rajallinen määrä

Ihmisen tunnemaailman muodostavat kuusi perustunnetta: ilo, suru, inho, hämmästys, viha ja pelko. Nämä tunteet ovat yleismaailmallisia, ja jokaisen taustalla on erillinen neurobiologinen järjestelmä. Siitä seuraa, että kaikki kuusi tunnetta ohjaavat meitä käyttäytymään eri tavoin.

– Biologiaa on mahdotonta ohittaa, eli tunteita ei voi syntyä lisää. Silti voimme toki kokea muitakin asioita voimakkaasti, vaikka nälkää tai seksuaalista halua. Lisäksi voimme tietenkin antaa omille tuntemuksillemme rajattoman määrän nimiä, mutta nämä ovat vain nimityksiä, Nummenmaa sanoo.

Koska eri tunteita ohjaavat erilliset järjestelmät, ne voivat toimia samaan aikaan. Esimerkiksi pelko ja viha voivat yhdessä tuottaa kokemuksen uudenlaisesta tunteesta, joka on jotain pelon ja vihan väliltä.

– On esitetty mielenkiintoinen näkemys, että tunteet olisivat alkujaan synnyttäneet ihmisen tietoisuuden. Jo hyvin varhaisilla lajeilla on tunnejärjestelmä, joten voisi olla perusteltua olettaa, että tunteet olisivat tietoisuuden taustalla. Tunteet liittyvät keskeisesti elimistön tilaan ja yksilön hyvinvointiedellytyksiin. Tämä on voinut olla ensimmäinen asia, josta ihmisten tai mahdollisesti muidenkin eläinten on ollut tärkeää olla tietoinen, Nummenmaa huomauttaa.

Ihmisten tunnejärjestelmät ovat hyvin yhteneväisiä kulttuurista riippumatta – ja järjestelmät ovat samankaltaisia jopa eläimillä ja ihmisillä. Silti geenit ja kokemukset aiheuttavat tunnejärjestelmiin yksilöllisiä eroja.

– Aivovaurio tai voimakas kokemus saattaa muuttaa tunnejärjestelmiä, mutta aivot pyrkivät pitämään ne toimintakykyisinä tilanteessa kuin tilanteessa. Puolustusmekanismit ovat niin tärkeitä, että ne säilyvät viimeiseen asti. On hämmästyttävää, kuinka toimintakykyisinä esimerkiksi sodan kokeneet ihmiset voivat säilyä, Nummenmaa sanoo.

Tunnejärjestelmä on säilynyt evoluutiossa pitkään samanlaisena – samaan tapaan kuin vaikka silmän tai korvan toiminta. Mekanismi on pysynyt samanlaisena, koska se on osoittautunut tarpeelliseksi. Esimerkiksi pelko aiheuttaa samankaltaisia puolustusreaktioita niin ihmisillä, linnuilla, kaloilla kuin matelijoillakin, koska vaarojen ja uhkien välttäminen on erittäin hyödyllistä kaikille lajeille.

– Evolutiivisessa etulyöntiasemassa ovat olleet ne eläimet, jotka ovat nopeasti oppineet pelkäämään vaaraa. Ihmisilläkin pelkojärjestelmä on niin tehokas, että voimme oppia pelkäämään melkein mitä vain, Nummenmaa kertoo.

Epävarmuus laukaisee pelon

Vuonna 2016 tunnelaboratorion tutkijat kartoittivat ihmisten pelonaiheita kahden kyselyn avulla. Vastauksista kävi ilmi, että pelkäämme enemmän toisten ihmisten kuin itsemme puolesta.

– Yleisimpinä pelkoina vastaajat mainitsivat läheisen sairastumisen tai kuoleman. Vastaukset heijastelevat sitä, että toiset ihmiset ovat tärkeitä hyvinvointimme kannalta. Läheisistä ihmisistä kannattaa pitää huolta, koska muuten emme itsekään selviä. Jos ihmisen sosiaalinen verkosto pyyhkäistäisiin yhtäkkiä pois, hän joutuisi käyttämään paljon aikaa uuden vastaavan rakentamiseen. Se olisi valtava urakka, Nummenmaa sanoo.

Klassiset fobiat, kuten käärmeet tai ahtaat paikat, eivät korostuneet pelkokyselyn tuloksissa. Nummenmaan mukaan sosiaalisten pelkojen yleistyminen kertoo pelkojärjestelmän joustavuudesta ja oppimiskyvystä. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä nykyihmiselle, ja siksi pelkäämme niiden menettämistä.

– Sama aivojen järjestelmä voi oppia pelkäämään esimerkiksi hämähäkkejä tai läheisen ihmisen menetystä. Silti opimme pelkäämään joitain asioita helpommin kuin toisia: petoeläimiä pelätään herkemmin kuin esimerkiksi tietokoneen hiirtä. Jatkossa haluamme tutkia, kuinka pitkälle pelkojen oppimista voi viedä.

Oppimisen taustalla vaikuttaa assosiaatio. Jokin tekijä – esimerkiksi pelottava elokuva tai uhkaava tilanne – laukaisee pelon ja aivot yhdistävät siihen muistijäljen. Pelkoja on täysin mahdollista keksiä mielikuvituksen avulla. Monimutkainen assosiaatioprosessi voi saada meidät pelkäämään vaikkapa kummituksia tai henkiolentoja.

– Mielikuvituksemme on niin tehokas, että pelottavan asian kuvitteleminen voi aktivoida samat aivojen alueet kuin pelottavan tilanteen kohtaaminen. Ero on se, että tunteen laukaisee aistihavainnon sijaan mielikuva. Molemmat voivat olla todella tehokkaita, Nummenmaa toteaa.

Äkkiseltään tuntuu ikävältä, että olemme näin herkkiä oppimaan pelokkaiksi. Nummenmaa kuitenkin muistuttaa, että pelkojen oppimiselle on hyvä syy.

– Muistijälkien ansiosta pystymme ennakoimaan asioita paremmin. Jos muistamme, että tuntui pelottavalta, kun joku hiippaili perässä illalla leffan jälkeen, osaamme korjata toimintaamme. Seuraavalla kerralla menemme ehkä aikaisempaan näytökseen tai otamme kaverin mukaan.

Keskeinen pelkoon liittyvä tekijä on Nummenmaan mukaan epävarmuus.

– Jos ihmiselle antaa lieviä sähköiskuja tasaisesti, se on melko siedettävän tuntuista. Epämääräisin aikavälein toistuvat sähköiskut koetaan inhottavampina, vaikka ne olisivat voimakkuudeltaan lievempiä. Vastaavasti vaikkapa epävarmuus irtisanomisista työpaikalla tuntuu ahdistavalta ja on omiaan lisäämään psyykkistä kuormaa enemmän kuin kerralla ja selkeästi tehdyt leikkaukset työpaikkojen määrässä.

Pelkokyselyn perusteella tutkijoille on muodostunut aineisto, joka kertoo, mitä ihmiset pelkäävät ja kuinka voimakkaasti. Seuraavaksi he haluavat tietää, miten pelot eroavat yksilöiden välillä. Aineiston perusteella on mahdollista selvittää, pelkäävätkö ihmiset eri asioita esimerkiksi sukupuolen tai asuinpaikan perusteella.

– Tulevaisuudessa suunnitelmissamme on mitata PET-kameran avulla, kuinka pelko muuttaa aivojen välittäjäaineiden ja kehon toimintaa. Tutkimustilanteessa pelkoa on mahdollista tuottaa esimerkiksi kauhuelokuvia katsomalla tai altistamalla koehenkilö elävälle käärmeelle tai hämähäkille, Nummenmaa sanoo.

Tunnetutkijat hyödyntävät koehenkilöiden mielikuvitusta

Tunnelaboratoriossa käytetään enimmäkseen magneettikuvausta ja PET-kuvantamista. Toiminnallisella magneettikuvauksella päästään käsiksi aivojen toimintaan verenkierron ja hapenkulutuksen kautta. PET-kameralla aivoista ja koko kehosta saadaan tarkkaa tietoa molekyylitasolla.

– PET-laitteilla voidaan tarkastella esimerkiksi yksittäisen välittäjäaineen toimintaa aivoissa. Välittäjäaineiden tunteminen on tärkeää, jotta voidaan kehittää mielenterveyden häiriöihin sekä lääkehoitoja että käyttäytymisen muokkaamiseen perustuvia hoitomuotoja. Kun ymmärrämme mekanismeja, voimme kohdentaa hoitoja paremmin. Kaikki tutkimuksemme tähtäävät lopulta siihen, että hoitoja ja diagnostiikkaa saataisiin paremmiksi, Nummenmaa sanoo.

Verrattuna magneettikuvauslaitteistoihin PET-kameroiden käyttö on sekä Suomessa että maailmalla harvinaista. Niiden käyttö on magneettikuvausta monimutkaisempaa ja kalliimpaa, mutta niillä saadaan aivoista erilaista ja monella tavalla tarkempaa tietoa.

Kun kuuntelee tutkijoiden kuvauksia koetilanteista, tulee mieleen, miksi kukaan haluaa vapaaehtoisesti osallistua kokeisiin, joissa tavoitellaan kipua tai pelkoa. Tomi Karjalaisen mukaan monet koehenkilöistä pitävät tunne- ja aivotutkimusta sen verran mielenkiintoisena, että he haluavat olla mukana.

– Ihmisistä on kiinnostavaa saada tietoa aivojensa toiminnasta. Emme tietenkään tuota koehenkilöille liian voimakasta kipua. En muista kuulleeni, että kukaan koehenkilöistä olisi halunnut jättää tutkimuksia kesken esimerkiksi liian epämiellyttävien ärsykkeiden vuoksi, Karjalainen kertoo.

Aivotutkimuksiin otetaan yleensä noin 20–40 koehenkilöä, jotka tavoitetaan tutkimusilmoitusten avulla. Koehenkilöt kuvataan kaksi tai kolme kertaa, jotta tutkijat saavat tietoa aivojen välittäjäaineiden toiminnasta.

– Pyrimme tekemään aivokuvaukset noin kuukauden sisällä, jotta koehenkilö ei esimerkiksi muuta toiselle paikkakunnalle. Jos henkilö tulee PET-kuvaukseen, kuvaamme hänet mielellään myös magneettikuvauslaitteella. Näiden kahden tekniikan yhdistelemisellä saadaan entistä tarkempi kuva aivojen toiminnasta, Karjalainen kertoo.

Tavallisesti koehenkilöt viettävät tunnelaboratoriossa kolme tai neljä tuntia kerrallaan. Joskus tutkimukset ovat venyneet koko päivänkin mittaisiksi.

– Usein kuvaamme koehenkilöä ensin ilman ärsykkeitä ja sen jälkeen ärsykkeiden vaikutuksen alaisena. PET-kameralla yksi kuvauskerta kestää noin tunnin kerrallaan. Toiminnalliset magneettikuvaukset kestävät yleensä lyhyemmän aikaa, 15–30 minuuttia, mutta niitä tehdään tyypillisesti sen verran monta, että magneettikuvauslaitteessakin vierähtää yleensä tunnin verran, Karjalainen sanoo.

Ennen PET-kuvausta lääkäri antaa kuvattavalle radioaktiivista merkkiainetta, joka sitoutuu kehossa haluttuun kohteeseen. PET-kamera rekisteröi merkkiaineen hajoamisesta aiheutuvaa gammasäteilyä. Tämän perusteella pystytään laskemaan kuinka paljon merkkiainetta on sitoutunut eri puolille aivoja. Merkkiaineen antamisen jälkeen kuvaus täytyy toteuttaa nopeasti, jotta tarpeeksi suuri osa jatkuvasti puoliintuvasta merkkiaineesta saadaan hyötykäyttöön.

– Tyypillisen PET-kuvauksen aiheuttama säteilyrasitus on samaa luokkaa kuin radioaktiivinen taustasäteily, jonka keskivertoihminen saa puolen vuoden aikana. Kuvausten aiheuttama säderasitus on siis verrattain pientä, Karjalainen kertoo.

Elokuvien, kuvien ja tarinoiden lisäksi tutkijat ovat hyödyntäneet koehenkilöiden mielikuvitusta. Magneettikuvauksella toteutetussa kokeessa tunnelaboratorion tutkijat listasivat 40 tunnetilaa, jotka koehenkilöiden tuli tavoittaa mielikuvituksensa avulla.

– Ihmiset onnistuivat tunteiden kuvittelussa melko hyvin. He esimerkiksi muistelivat tilanteita, joissa olivat kokeneet iloa tai surua. Joidenkin tunteiden kohdalla henkilöt keskittyivät kehon reaktioihin, kuten sydämen sykkeeseen, Nummenmaa kertoo.

Aivokuvantamisaineistosta pystyttiin matemaattisen mallin avulla päättelemään hyvin luotettavasti, mitä tunnetta ihmiset olivat kulloinkin kokeneet. Eri tunteisiin liittyy siis keskenään erilaiset hermostolliset sormenjäljet, jotka erottavat tunteet toisistaan.

Aivot voivat palata masennusta edeltävään tilaan

Terveiden ihmisten tunteita tutkitaan, jotta mielenterveyden häiriöitä pystyttäisiin tunnistamaan ja hoitamaan tehokkaammin. Kun aivojen tunnejärjestelmistä saadaan tarkempaa tietoa, osataan hoitoja kohdentaa oikein.

– Pyrimme tunnistamaan, mitkä mekanismit häiriöiden taustalla vaikuttavat. Esimerkiksi masennuksella ja ahdistuksella on monta alalajia, eikä niitä kaikkia voi hoitaa samalla tavalla, Nummenmaa kertoo.

Kyse ei ole pelkästään lääkkeiden kehittämisestä, vaan uuden tiedon perusteella voidaan luoda myös lääkkeettömiä hoitomalleja. Tiedetään esimerkiksi, että erilaiset päihderiippuvuudet sekä liikalihavuus ovat yhteydessä mielihyvää aiheuttavaan opioidijärjestelmään. Saman järjestelmän toimintaan voidaan vaikuttaa liikunnan avulla, mikä saattaa tarjota keinoja kuntoutukseen.

– Liikalihavuuden osalta olemme saaneet selville, että lihavuus muuttaa kehon lisäksi aivoja. Tämä on olennainen tieto, sillä nyt hoitoja osataan kohdentaa myös mieleen.

Nummenmaan mukaan aivostimulaatio on lupaava uusi hoitokeino, jolla on saatu myönteisiä tuloksia esimerkiksi pakkotoiminnan hoidossa. Syvästimulaatiossa sähkö ohjataan aivoihin, mutta kevyemmissä menetelmissä aivoja voidaan stimuloida magneetti- ja sähkökenttien avulla kallon pinnalta.

– Tulevaisuudessa stimulaatiohoidoilla voi olla hyvinkin suuri terapeuttinen potentiaali. Hoitojen tavoitteena on heikentää yliaktiivisen alueen toimintaa tai lisätä toimintaa vähemmän aktiivisella alueella. Stimulaatio kohdistetaan tarkkaan pieneen pisteeseen.

Ihminen ei synny masentuneena, vaan masennus laukeaa myöhemmin geneettisten tekijöiden tai ympäristösyiden ansiosta. Nummenmaa arvelee, että aivojen tila ennen masennusta voisi olla palautettavissa.

Nykyihmisen tarpeet ovat liian monimutkaisia

Aivoissa tunteet ovat koordinoivia järjestelmiä, jotka ohjaavat useiden muiden järjestelmien toimintaa kuten aisteja ja ääreishermostoa. Tunteet suojelevat meitä ja pyrkivät pitämään tämänhetkisen tilanteen kannaltamme otollisena.

Vaikka pelko, inho ja viha tuntuvat ikävältä, niiden tavoitteena on pitää psyykkiset uhkatekijät loitolla, jotta ihminen voisi paremmin. Mielihyvä ja ilo puolestaan ohjaavat kohti syömistä ja sosiaalisia suhteita. Tunteet pitävät meidät tietoisina ympäristöstä.

– Tunteet ovat pysyneet pitkään samankaltaisina ja monet reaktiot ovat automatisoituneita. Aina ihmisen omat tavoitteet eivät kuitenkaan sovi yhteen tunteiden tavoitteiden kanssa. Siksi esimerkiksi työhaastattelu saattaa jännittää, vaikka siitä on meille haittaa. Nykyihmisen tavoitteet ovat monimutkaisempia, kuin mitä tunnejärjestelmät osaavat ohjata. Järjestelmät eivät ole pysyneet kehityksen mukana, Nummenmaa toteaa.

Ihminen pystyy hallitsemaan tunteitaan jossain määrin. Pieni esiintymisjännitys tai lievä säikähtäminen on mahdollista pitää kontrollissa. Tilanne muuttuu hankalammaksi, jos on kyse perustavanlaatuisesta muutoksesta, kuten parisuhteen katkeamisesta.

– Jos tunne on jo syntynyt, sen sääteleminen on vaikeaa. Kun ihminen nauraa tai itkee hysteerisesti, päällä olevaan tunteeseen on hankala vaikuttaa. Tunteita onkin helpompi säädellä ennakkoon. Voimme yrittää vaikkapa välttää meille hankalaa ihmistä tai valmistautua hänen kohtaamiseen aina huolellisesti etukäteen, Nummenmaa sanoo.

Tunteiden voimasta kertoo se, että niitä on helppo omaksua, mutta niistä on vaikea päästä eroon. Tunnemuistot säilyvät pitkään.

– Tunteiden tehtävä on suojella meitä uhkaavilta tilanteilta ja siksi niihin saattaa liittyä ylireagointia. Jos olemme kerran kohdanneet saalistajan juomapaikalla, voi olla parempi välttää kyseistä paikkaa jatkossa ihan varmuuden vuoksi, Nummenmaa selittää.

Silti suurin osa tunteista menee meiltä täysin ohi, koska tietoisuudessamme ei ole yksinkertaisesti tilaa niille. Heikot tunteet eivät välttämättä koskaan tule tietoisuuteemme asti, ja vahvakin tunne saattaa jäädä kokematta, jos keskitymme voimakkaasti johonkin muuhun. Halutessamme voimme toki ottaa tunteet tarkastelumme kohteeksi, jolloin huomaamme ne herkemmin.

– Kyselytutkimukset ovat osoittaneet, että suurimman osan ajasta ihmisten olo on neutraali ja kevyesti hyväntuulinen. Jatkuva voimakkaiden tunteiden kokeminen kielii mielenterveyshäiriöistä. Suurimman osan ajasta terveestä ja hyvinvoivasta ihmisestä ei tunnu miltään.

Pet keskus

Mikä positroniemissiotomografia?

Positroniemissiotomografia eli PET-kuvantaminen antaa tietoa kudosten toiminnasta, elimistön aineenvaihdunnasta ja lääkeaineiden käyttäytymisestä kudoksissa. PET-laitteen avulla voidaan tutkia esimerkiksi syövän levinneisyyttä, aivoja tai sydäntä.

Tutkimuksessa potilaalle annetaan laskimon tai keuhkojen kautta radioaktiivista merkkiainetta, minä jälkeen vartalo kuvataan PET-kameralla. Tietokone muodostaa kolmiulotteisen kuvan radioaktiivisen aineen jakaantumisesta elimistössä.

Potilaalle annettava radioaktiivinen merkkiaine koostuu positroneja lähettävistä radionuklideista. Positroni on elektronin antihiukkanen eli antimateriaa. Kun positronit törmäävät elimistön elektroneihin, syntyy gammasäteilyä, joka voidaan havaita kehon ulkopuolelta PET-kameralla.