Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Suomalaiset tutkijat selvittivät ensimmäisinä maailmassa sudenkorentojen ruokalistan

Turun yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät ensi kertaa maailmassa aikuisten sudenkorentojen saalislajiston. Tulokset valottavat ennennäkemättömällä tarkkuudella sudenkorentojen asemaa luonnon ravintoverkoissa.

Suurikokoiset sudenkorennot hallitsevat ilmatilaa selkärangattomien eliöiden huippupetoina. Silti sudenkorentojen ruokavaliota ei ole voitu aiemmin tarkasti selvittää, koska saaliin nappaamista on vaikea havaita. Nyt suomalaisten johtama tutkimusryhmä onnistui ensimmäisenä maailmassa tarkasti selvittämään aikuisten sudenkorentojen saalislajiston.

Sudenkorentojen ruokalistaa pystyttiin selvittämään eristämällä ja tunnistamalla niiden jätöksistä syötyjen lajien DNA:n palasia. Näin tutkijat pystyivät ensimmäistä kertaa osoittamaan yksityiskohtaisesti, mitä saalislajeja tutkimuksen kohteena olleet kolme sudenkorentolajia olivat syöneet. Saaliiksi paljastui suuri joukko hyönteislajeja. Samalla ilmeni, että kolme sudenkorentolajia syövät käytännössä samoja eliöryhmiä – ja että ne jakavat ruokavalionsa lintujen ja lepakoiden kanssa.

– Tutkimus on erittäin merkittävä, sillä sudenkorennot ovat maailmanlaajuisesti hyönteismaailman ravintoverkkojen huipulla ja ne säätelevät monien muiden hyönteislajien määriä. Näin ollen on tärkeää tietää tarkalleen, mitä lajeja ne syövät. Siitä me voimme arvioida esimerkiksi sudenkorentojen vaikutuksia ihmiselle haitallisten hyönteisten kantoihin. Silti tähän päivään mennessä tiedot aikuisten sudenkorentojen saalislajeista ovat perustuneet käytännössä yksittäisiin näköhavaintoihin niiden saalistuksesta, kertoo tutkimushanketta johtanut Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkija Kari Kaunisto.

Tutkimusryhmä koostui Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön, Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksen ja Ruotsin maatalousyliopiston tutkijoista.