Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Neurotiede virittää keskustelun vapaasta tahdosta

Neurotiede lisää kiihtyvällä vauhdilla tietoamme ihmisen hermoston toiminnasta ja rakenteesta, mutta samalla se pakottaa pohtimaan yksilön toiminnan motiiveja ja vapaan tahdon rajoja. Turun yliopiston johdolla neurotieteen haasteisiin tartutaan filosofiaa, oikeustiedettä ja psykiatriaa yhdistävässä hankkeessa.

Neurotieteisiin on totuttu lukemaan esimerkiksi neurologia, neurobiologia ja neuroanatomia, mutta yhä useammin neurotiede käsitetään monitieteiseksi alaksi, johon kuuluu myös psykologian, tietojenkäsittelytieteen, tilastotieteen ja vaikkapa fysiikan tutkimusta. Neurotieteen voidaan ajatella kattavan laajasti kaiken tutkimuksen, joka käsittelee eliöiden keskus- ja ääreishermostojen toimintaa ja rakennetta.

Turun yliopistossa neurotieteeseen liittyvää tutkimusta tehdään myös filosofian oppiaineessa. Professori Juha Räikän koordinoimassa Therapeutic and enhancement uses of neuroscientific knowledge (THERENIA) –hankkeessa selvitetään yksilön autonomian luonnetta neurotieteiden ja autonomiateorian viimeisimpien tulosten valossa. Lisäksi tutkijat selvittävät, vaikuttaako neurotieteellisen tiedon käyttö yksilön autonomiaan eri tavoilla, jos tietoa hyödynnetään hoito- tai parantelutarkoituksessa

– Neurotieteiden uusia tuloksia voidaan hyödyntää paitsi sairauksien hoidoissa myös ihmisten ominaisuuksien parantelussa jonkin ”normaalina” pidetyn tason yläpuolelle. Parantelu ei ole enää tieteisfiktiota, vaan ihmisten aivoja ja tietoisuutta voidaan jo muokata. Ei ole kuitenkaan selvää, missä merkityksessä trimmattujen aivojen avulla toimiva ihminen on autenttinen ja autonominen, Räikkä pohtii.

Kolmivuotisen kansainvälisen hankkeen partnereina toimivat Ottawan yliopiston oikeustieteen professori Jennifer Chandlerin ja Kölnin yliopistollisen sairaalan psykiatrian professori Kai Vogeleyn johtamat ryhmät. Turun yliopiston tutkimusryhmään kuuluvat Räikän lisäksi erikoistutkija Jukka Varelius ja tohtorikoulutettava Polaris Koi.

Tutkimus liittyy bioetiikan muodikkaaseen, jatkuvasti kasvavaan alaan, josta Turun yliopistossa on pitkät perinteet – yliopistossa toimii myös bioetiikan keskus.

Johtaako aivojen trimmaaminen neuroeriarvoisuuteen?

Neurotieteet tuottavat jatkuvasti uutta tietoa ihmisen neurofysiologiasta ja aivotoiminnasta. Ihmiset suhtautuvat pääosin positiivisesti tämän tiedon käyttämiseen sairauksien ja vammojen parantamiseksi ja hoitamiseksi, mutta kun puhutaan ihmisen parantelusta, asenteet muuttuvat kriittisemmiksi.

Esimerkiksi muistisairauden armoilla elävän vanhuksen muistin parantamisen voisi ajatella istuvan useimpien moraalikäsitykseen, kun taas ylioppilaskirjoituksiin pänttäävän abiturientin muistin kapasiteetin venyttäminen ihmepillerein nostaisi todennäköisesti jo useamman kulmakarvat. Usein neurotiedon käytön suhteen ei kuitenkaan voida tehdä näin selkeää moraalista rajanvetoa.

– Suomen kielessä sanat ’parantaa’ ja ’parannella’ ovat hyvin lähellä toisiaan. Myös raja neurotieteellisen parantamisen ja parantelun välillä on paikoin hiuksenhieno, Räikkä huomauttaa.

Ihmisen aivotoimintaa voidaan trimmata monella osa-alueella. Muistin ja älyn lisäksi voidaan parannella myös aivojen tunnetoimintoja. Neurotieteen avulla on mahdollista vaikkapa virittää ihmisen empatiakykyä.

– On muistettava, että käsitys normaalista, hyvästä ja paremmasta vaihtelee. Ihmisen terveyden ja aivotoiminnan kuvitteellinen normaalitaso on määrittelykysymys ja avoin jatkuvalle uudelleen tarkastelulle, Räikkä muistuttaa.

Ihmisen trimmaamisessa geneettisen parantelun saralla ollaan jo pitkällä ja esimerkiksi dopingia on harrastettu urheilussa jo pitkään. Neurotieteellisen tiedon avulla päästään kuitenkin virittämään aivot huippuunsa aivan uudella tavalla.

– Eihän aivojen virittäminen suinkaan mikään uusi ilmiö ole. Niinkin arkipäiväiset keinot kuten kasvatus ja koulutus ovat aivojen muokkaamista, mutta niiden ei ajatella olevan ulkoapäin ohjautuvaa parantelua, vaan yksilön sisäistä kehittymistä ja kasvamista – itse aikaansaatua, autonomista toimintaa, Räikkä selittää.

– Jos aivojen parantelu toteutettaisiin ihmepillerillä, ei kyseessä olisi enää henkilön oma ponnistelu, vaan näin parannellun yksikön autonomisuus voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi, Räikkä lisää.

Neuroparanteluun liittyvänä uhkana on, että sen myötä mahdollisuuksien epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus lisääntyisivät.

– Aivojen muokkausmenetelmät olisivat todennäköisesti vain harvojen ja valittujen saatavilla, ja yksilön mahdollisuudet vaikuttaa omaan asemaansa ja kohtaloonsa saattaisivat heiketä, Räikkä arvioi.

Professori Juha Räikkä (vas.) ja erikoistutkija Jukka Varelius tarttuvat THERENIA-hankkeessa vuosituhantiseen vapaan tahdon ongelmaan neurotieteellisestä näkökulmasta.

Antaako neurotieto rikollisille vastuuvapautuksen?

Neurotietoa voi hyödyntää myös osana oikeudenkäyttöä. THERENIA-hankkeessa neurotiedon vaikutusta yksilön autonomiaan selvitetään todellisten oikeustapausten kautta.

– Tarkastelemme tutkimuksessa kanadalaisissa tuomioistuimissa käsiteltyjä tapauksia ja parhaillaan vastaavia aineistoja etsitään myös Saksasta. Tutkimuksemme ei kuitenkaan ole vertaileva, vaan siinä hypoteesit konkretisoidaan reaalitasolle – yksittäiseen valtioon ja sen oikeusjärjestelmään, hankkeessa oikeustapauksia tarkastellut Jukka Varelius selittää.

Yhtenä tarkasteltavana muuttujana on autismi. Jo jonkin aikaa on tutkittu autismin ja rikollisuuden suhdetta. Lähtökohtana on ollut, että autismin kirjon häiriöissä yksilön empatiakyky on usein alentunut. Monesti myös rikolliseen toimintaan liittyy alentunut empatiakyky.

– Alentuneeseen empatiakykyyn liittyy kysymys vastuullisuudesta. Jos yksilö ei ymmärrä, miten oma toiminta vaikuttaa toiseen ihmiseen, voiko tämä vaikuttaa vastuullisuuteen määrittelyyn oikeudessa, Varelius pohtii.

– Kun autismin mekanismeja aletaan neurotieteellisen tiedon avulla ymmärtää paremmin, voidaan kysyä, ovatko autistisia piirteitä omaavat ihmiset enemmän vai vähemmän vastuussa teoistaan, Varelius sanoo.

– On toki muistettava, ettei autismi ole yksi yhtenäinen tila, vaan puhutaan autismikirjon häiriöistä, jotka voivat keskenään erota hyvinkin paljon, Varelius lisää.

Jo nyt rikoksentekijän vastuullisuus punnitaan oikeudessa kulloinkin tapauskohtaisesti. Oikeus ottaa kantaa yksilön vastuuseen tuomion määrittämisvaiheessa. Vastuullisuutta voi alentaa vaikkapa psyykkinen tai fysiologinen poikkeama.

– Oikeudenkäytössä voidaan kuitenkin periaatteessa jäljittää hetki, jolloin yksilöllä on ollut kontrolli toiminnastaan ja näin ollen vastuu teoistaan. Henkilön vastuuseen saattamiseksi kontrollin käsitteellä onkin tärkeä rooli. Ajatellaan, että oikeudelliseen vastuuseen saamiseksi henkilöllä on oltava kontrolli omasta toiminnastaan, mutta myös tieto toiminnan syy–seuraus-suhteista. Puhutaankin tieto- ja kontrolliehdon täyttymisestä, Räikkä selittää.

Kun neurotiede paljastaa yhä enemmän sairauksien luonteesta, voidaanko jatkossa henkilöitä, jotka aiemmin ovat olleet syyntakeettomia, vaatia vastuuseen toistaan? Tai toisaalta, voivatko aiemmin syyntakeisiksi määritellyt henkilöt jäädä tuomitsematta lisääntyneen tiedon myötä?

– Koska neurotiedon avulla on mahdollista vaikuttaa myös tunne-elämän vaihteluihin, oikeudessa voitaisiin esimerkiksi kysyä, miksi syytetty ei ole turvautunut olemassa oleviin parannus- tai parantelukeinoihin lisätäkseen alentunutta empatiakykyään ja näin ehkäissyt rikokseen syyllistymistä, Räikkä esittää.

– Näistä pohdinnoista huolimatta yksilöä täytyy kuitenkin jatkossakin olla mahdollista pitää vastuussa teoistaan ja rangaista. Se on kaikkien järjestäytyneiden yhteiskuntien toiminnan edellytys. Vaikka olemmekin kausaalisten voimien armoilla, on meidän sitouduttava tiettyihin yhteisiin sääntöihin. Yhteiskunta ei toimisi muuten, Räikkä tähdentää.

Onko ihminen hermostonsa ohjaama kone?

THERENIA-hankkeessa keskeisiä arvoja ovat yksilön itsemäärääminen, hyvinvointi ja ihmisarvo. Hankkeen tutkijat ovat kiinnostuneita siitä, miten neurotieteen tulokset voivat tukea tai toisaalta heikentää yksilön autonomiaa.

Neurobiologian ylivaltaa yksilön toiminnan ohjautumisessa korostava näkökulma maalaa ihmisestä hyvin koneenkaltaisen kuvan, ja käsitys yksilöstä itsensä ohjaimissa murenee.

– Toisinaan väitetään, että neurotieteet ovat todistaneet, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa. Tämän näkemyksen mukaan toimintaamme ohjaavat vain evolutiiviset ja neurologiset mekanismit, joihin emme voi itse vaikuttaa. Ihmiset toimivat kuitenkin myös monien motiivien innoittamina, eikä kaikkea voi varmaankaan tyhjentävästi selittää neurologian kautta, Räikkä miettii.

– Ajatellaanpa vaikka sämpylän syömistä. Ravinnon saanti on primitiivinen tarve: ihmisen on syötävä elääkseen. Tämän toiminnan onkin helppo ajatella ohjautuvan autonomisesti, vailla yksilön ohjausta. Sämpylän syömiseen liittyy kuitenkin myös monia valintoja, joista osa on myös eettisiä, Räikkä huomauttaa.

Kausaalisten voimien ja yksilön autonomian suhde on filosofien loputtoman kiinnostuksen kohde, ja THERENIA-hanke liittyy osaltaan tähän jatkumoon. Hankkeen on tarkoitus tuottaa vaikuttavaa tietoa päätöksenteon, kliinisen toiminnan ja oikeudenkäytön tarpeisiin, mutta lopullisiin totuuksiin se ei tähtää.

– Tahdonvapauskeskustelu on osa 2000-vuotista debattia, johon tuskin mekään pystymme tuottamaan lopullista vastausta, Räikkä naurahtaa.