Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Navettakissa oli 1800-luvulla muutakin kuin hyötyeläin

Ihmisen ja kissan pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta kissoista on tehty vain vähän tutkimusta. Taina Syrjämaa valottaa tutkimuksessaan 1800-luvun ja 1900-luvun alun kissan elämää. Vaikka olosuhteet ovat muuttuneet, ihmisen ja kissan suhteessa on myös paljon jatkuvuutta ja samankaltaisuutta. Moni kissa eli jo tuolloin perheenjäsenenä.

1800-luku oli modernin lemmikkikulttuurin kannalta keskeinen aikakausi, jota leimasi kansainvälinen lemmikkibuumi. Ajan kissoista ei kuitenkaan tiedetä yhtä paljon kuin esimerkiksi koirista, joihin liittyi paljon yhteiskunnallisesti näkyvää toimintaa kuten koiranäyttelyitä ja rotukoirayhdistyksiä. Syrjämaan tutkimus perustuu pääasiassa valokuviin ja muistitietoon, mutta myös esimerkiksi ajan media-aineistoihin sekä valtiopäiväkeskusteluihin hyöty- ja haittaeläimistä.

Tupa- ja navettakissa olivat molemmat rakkaita

Historiallisessa aineistossa on piirteitä, jotka ovat varmasti nykyajan kissaihmisellekin tuttuja. Syrjämaa korostaa kissan asemaa perheenjäsenenä ja haluaa myös kyseenalaistaa sitkeästi istuneen jaottelun hyödyllisiin ja hyödyttömiin eläimiin. Niin kutsutut hyötyeläimetkin olivat ihmisille usein paljon enemmän kuin mitä nimitys antaa ymmärtää.

— 1800-luvulla tehtiin ero tupa- ja navettakissan välillä. Tupakissalla saattoi olla enemmän etuoikeuksia, eikä navettakissa välttämättä saanut oleskella asuintiloissa. Olen tutkimuksessani kuitenkin huomannut, että nämä ovat usein olleet veteen piirrettyjä rajoja. Samakin kissa on saattanut olla hyvin eri asemissa elämänsä aikana, ja monet ihmiset ovat olleet hyvinkin kiintyneitä navettakissoihinsa.

Syrjämaa haluaa myös kumota nykyharhan siitä, että lemmikit olisivat tänä päivänä aivan erityisessä asemassa verrattuna aikaisempaan.

— Vanhoista valokuvista käy hyvin ilmi se, miten rakkaita kissat ovat ihmisille olleet.  Mielenkiintoisia ovat muun muassa kuvat, joissa kissa poseeraa studiossa joko yksin tai ihmisen kanssa.

Eroavaisuuksiakin kissoihin suhtautumisessa tietysti löytyy. Kissojen sterilisointi yleistyi 1900-luvun lopulla, ja vanhemmissa kuvauksissa korostuukin kissojen liian suuri määrä. Eläinlääkäripalveluiden saatavuus oli vähäistä, ja kissan sairastuessa vaihtoehdot olivat paraneminen itsestään tai kissan tappaminen.

— Kissan tappaminen on ollut välttämätön, mutta epämieluisa ja vaikea tehtävä monelle ihmiselle. Moni halusi 1800-luvulla pitää kissoista huolta vähintäänkin yhtä hyvin kuin nykyään.

Kissa maaseudulla ja kaupungissa

Kissojen elinpiirit vaihtelivat vaatimattomista maalaistorpista säätyläisten vauraisiin koteihin. 1900-luvun alun kerrostalossa naapurusto oppi usein tuntemaan kissan ja saattoi vaikkapa avata sille alaoven. Vaikka kaupungit olivat pieniä, niissä liikkuminen oli kuitenkin kissan kannalta haastavaa. Kissa päätyi kaupungissa väistämättä kulkemaan muiden kuin oman perheensä ihmisten alueilla ja tiloissa, mistä saattoi seurata kissalle hengenvaarallisia konflikteja. Maaseudulla taas oli omat riskinsä: toiset ihmiset sekä villieläimet.

— Nykyäänhän kissan liikkuminen on entistäkin rajoitetumpaa etenkin kaupungissa, jossa kissa kulkee usein valjaissa. Tämä paljolti estää kontaktia toisiin kissoihin ja muihin eläimiin, mutta toisaalta tiivistää kissan ja ihmisen keskinäistä suhdetta.

Eläinten tuominen osaksi tutkimusta on tärkeää

Syrjämaa korostaa, ettei ihminen ole irrallaan muista eläimistä. Monilajista vuorovaikutusta tapahtuu jatkuvasti, vaikka se ei olekaan tasa-arvoista. Muut eläimet vaikuttavat ihmisiin, ja yhteisöt ja kulttuurit muovautuvat yhdessä elämisen kautta.

— Eläinhistorian metodologisena haasteena on se, että kaikki aineisto on ihmisen tuottamaa. Toisaalta kysymykset toiseudesta kytkeytyvät oleellisesti osaksi kaikkea historiantutkimusta.  Eläinhistoriassa toiseuteen tulee uusi ulottuvuus, laji. Koska kaikki yhteisöt ovat väistämättä monilajisia, on erittäin tärkeää, että ihmisen lisäksi myös muut eläimet tulevat näkyviksi historiantutkimuksessa.

— Tunnustaudun kissaihmiseksi. Kesti kuitenkin kauan ymmärtää, että voisin tutkia jotain itselleni niin tärkeää. Se vaati myös tietynlaista rohkeutta. Kirjoitin ensin koirista, mikä oli sinänsä hyvä ratkaisu, sillä koirat eivät ole koskaan olleet minulle niin tuttuja. Sain siitä myös hyvää harjoitusta eläinhistorian tutkimiseen, Syrjämaa sanoo.

Tutkimus kissasta perheenjäsenenä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa on osa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta ”Eläinten toimijuus yhteiskunnassa: näkökulmia Suomesta 1890–2040”, joka on ollut käynnissä vuodesta 2014.

>> Eläinten toimijuus yhteiskunnassa -hankkeesta on julkaistu Aurora-lehdessä 2/2015, lue artikkeli Eläin tulee lähelle

>> Eläinten toimijuus yhteiskunnassa -hankkeen verkkosivut