Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Tutkimusmatkalla vuodesta 1994
Hae

Sivistysyliopisto ❤ yritysyhteistyö

Teollisuus ja yritykset kehittyvät saumattomassa vuorovaikutuksessa yliopiston kanssa. Koulutamme ihmiset, jotka mullistavat toimialoja ja rakentavat hyvinvointia. Tutkijamme ovat läsnä yritysten arjessa hahmottamassa tulevaisuuden suuntaa. Mutta mikä on menestyksekkään yhteistyön salaisuus?

DIALOGI

Turun yliopiston tulevaisuuden teknologioiden laitoksen johtaja Tapio Salakoski ja vuorovaikutusmuotoilun professori Erkki Sutinen jakavat yliopiston ja yritysten välisen suhteen kahteen pääluokkaan. Toisaalta yliopisto kouluttaa osaajia, toisaalta se on mukana yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa.

‒ Selkeä tehtävämme on kouluttaa teollisuuden tarpeisiin osaavaa asiantuntijatason työvoimaa. Tässä ei kuitenkaan ole kyse siitä, että kaadamme opiskelijoihin viisautta kuin nahkaleiliin ja siten siirrämme sitä suoraan yrityksiin. Nykytilannetta vastaa hirveän huonosti enää sekään kuvaus, että yliopistossa omaksutaan pitkäkestoiset teoreettiset taustat ja käytännön asiat opitaan sitten vasta työelämässä, Salakoski kuvaa.

Erilaiset yhteistyöprojektit tarjoavat koulutuksellisen ympäristön, jossa opiskelijat saavat omakohtaista kokemusta asiantuntijan työstä ja tehtävistä yrityksissä. Projekteissa ratkotaan yritysten aitoja kysymyksiä.

‒ Teknologia-alalla yritysten yhteistyö tutkimuslaitosten kanssa on keskeinen toiminnan muoto. Isoilla yrityksillä on tietenkin omat tutkimus- ja tuotekehitysosastonsa, mutta pienemmillä ei. Me rakennamme opiskelijaprojekteja, jotka palvelevat kummankin osapuolen tarpeita, Salakoski jatkaa.

‒ On tärkeää, että yrityksiin tulee uteliaita, joustavia, rohkeita ja monipuolisia ihmisiä, jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon. Parasta olisi, jos opiskelijat kasvaisivat tähän jo opiskeluaikanaan ‒ ja nimenomaan yhdessä yritysten kanssa, Sutinen sanoo.

Tapio Salakoski (vas.) ja Erkki Sutinen korostavat, että tutkijat haluavat olla mukana siellä, missä teknologiaa käytetään palvelemaan uuden luomista ja vanhan tekemistä uudella tavalla, esimerkiksi teollisessa muotoilussa ja suunnittelussa.

MURROS

Digitalisaatio on vallankumouksen omainen muutosvoima, joka haastaa sekä yritykset että tutkijat pysymään mukana kehityksessä.

‒ Samalla tavalla kuin meillä on velvollisuus peilata teollisuuden toimintatapojen ja sisältöjen muuttumista opetukseen, meidän pitää pystyä kertomaan yrityksille, miten maailma meidän tutkimuksemme mukaan tulee muuttumaan, jotta ne voisivat pysyä parhaassa mahdollisessa iskussa, Salakoski sanoo.

Salakoski ja Sutinen huomauttavat, että yritysyhteistyössä tekniikan kehittäminen ei ole yliopistojen ainoa eikä usein edes tärkein tehtävä.

‒ Meidän juttumme on kehittää teknologioiden hyödyntämistä monitieteisesti. Ihminen on kulttuurinen ja käyttäytyvä olento, ja digitalisaatiossa tärkeintä on ymmärtää juuri tätä. Teemme paljon yhteistyötä esimerkiksi terveys- ja bioalan tutkijoiden ja yritysten kanssa dataan liittyvissä kysymyksissä. Hyvin nopeasti esimerkiksi biopankkitoiminnassa mukaan tulee myös vaikkapa lainsäädäntöön ja käyttäytymistieteisiin liittyviä kysymyksiä.

Salakosken ja Sutisen mukaan tekniikan koulutuksen tulevaisuus on perinteisissä monialaisissa sivistysyliopistoissa.

‒ Tietotekniikka on nyt tullut miehen ikään ja kehittynyt teknologiana niin, että se tarjoaa laajan repertuaarin tapoja tehdä eri asioita. Taloutta eivät mullista uudet teknologiat, vaan tavat uudistaa yhteiskunnan toimintoja. Ihminen on luova ja yhdistelee asioita arvaamattomasti. Uudet toimintatavat syntyvät mahdollisuuksien avaruudessa. Juuri monialaisessa yliopistossa voidaan uudistaa tekniikan koulutusta suuntaan, joka mahdollistaa nämä arvaamattomat yhdistelmät, Salakoski sanoo.

‒ Ei teknologioiden menestystä pysty ennustamaan, meidän tehtävämme on luoda alusta ennakkoluulottomalle ajattelulle. Yliopisto on parhaimmillaan silloin, kun se on niin yliopisto kuin se voi olla, yritys taas ollessaan niin yritys kuin se voi olla. Näiden välisessä myönteisessä dialogissa voidaan sekä tutkimusta ja opetusta että yritysten kehitystä viedä uusille alueille, Sutinen sanoo.

LUOVUUS

Turun yliopiston tulevaisuuden teknologioiden laitos syntyi kuluvan vuoden alussa. Laitoksen nimi heijastelee tieteidenvälistä lähestymistapaa. Vankkaa tieteellistä ja teknologista osaamista laitoksella on liittyen muun muassa datan analysointiin, sulautettuihin teknologioihin ja ohjelmistoihin sekä älykkääseen vuorovaikutukseen.

‒ Valmistavaa teollisuutta muuttavat eniten tekoäly ja robotiikka. Tässäkin ohjelmistoilla on aivan keskeinen, perustavaa laatua oleva rooli. Ohjelmistot ovat tällä hetkellä kaiken uuden tekemisen perusta, esimerkiksi uuden auton innovaatioista yli 80 prosenttia saattaa olla ohjelmistoissa. Toinen mullistava teknologia on IoT, joka yhdistää kaiken ‒ ihmiset, asiat ja esineet ‒ toisiinsa tavalla, joka tuottaa suuren määrän dataa. Bisnespotentiaali piilee tässä tiedossa, kun ihmisten kaikki käyttäytyminen datafikoituu ja tulee yritysten käyttöön, Salakoski sanoo.

‒ Tätä tietoa pitää myös pystyä hallitsemaan, mikä herättää kysymyksen siitä, miten pärjäämme tiedon ja toisaalta epäluotettavan tiedon kanssa. Tieto todella on valtaa, ja meidän pitää oppia tunnistamaan olennainen tieto ja se, kuka tiedon takana on, Sutinen jatkaa.

Salakoski ja Sutinen korostavat, että tutkijat haluavat olla mukana siellä, missä teknologiaa käytetään palvelemaan uuden luomista ja vanhan tekemistä uudella tavalla esimerkiksi teollisessa muotoilussa ja suunnittelussa.

‒ Meillä on käytössämme työvälineitä, joita haluamme testata yhdessä asiakkaiden kanssa ja ratkaista oikeita yritysten ongelmia. Haluamme ajatella, että olemme paja, jossa yritykset voivat yhdessä tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa avoimesti rakentaa uutta ja etsiä ratkaisuja. Isot ja menestyksekkäät ideat syntyvät mikrotasolla ‒ jos tutut ja paikalliset innostuvat ensin, ei ole mitään syytä, miksei vaikka koko maailma innostuisi. Haluamme luoda yliopiston ympärille luottamusverkoston, jossa ihmiset ovat ylpeitä toistensa tekemisistä, ja tähän verkostoon kutsumme yritykset mukaan.

Tekniikan koulutuksen tulevaisuus on monialaisissa sivistysyliopistoissa.

Peter Zettinigin (vas.) ja Antti Sauraman mukaan yritykset hakevat tutkijoilta tukea liiketoimintansa kehittämiseen erityisesti silloin, kun haasteet tulevat yrityksen ulkopuolelta.

RELEVANSSI

Kauppakorkeakoulun yritysyhteistyöstä vastaavan johtajan Antti Sauraman ja yliopistotutkija Peter Zettinigin mielestä on vain yksi tapa tehdä vaikuttavaa tutkimusta.

‒ Kädet saveen. Tiivis yhteistyö yritysten kanssa on kauppatieteelliselle yliopistotoimijalle paras tapa olla merkityksellinen teollisuudelle. Kun kirjoitat tutkimusartikkelin, sen lukee kourallinen ihmisiä akateemisen maailman ulkopuolelta, kärjistetysti. Aidosti vaikuttavaa tutkimuksesta tulee, kun viet tutkimuksen tulokset yritykseen pohdittavaksi ja jalostettavaksi, sanoo Zettinig, joka on pitkään tutkinut yritysten kansainvälistymiseen ja kilpailukykyyn liittyviä asioita ja samalla jatkuvasti tehnyt tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa.

‒ Tutkijana haluan muuttaa maailmaa ja vaikuttaa. Miten muuten se tapahtuisi kuin näin, Zettinig kysyy.

Saurama toteaa, että kauppatieteissä tutkijan on tunnettava yritykset ja liiketoiminta käytännössä.

‒ Yhteistyö on keino päästä käsittelemään aitoja ja niitä oleellisia kysymyksiä. Tutkimus ammentaa yritysyhteistyöstä syvyyttä sekä ainutlaatuisia tutkimuskysymyksiä ja -aineistoja. Viemme projektien sisältöjä mahdollisimman paljon opetukseen, näin myös opiskelijat ovat kiinni ajankohtaisissa ja aidoissa yritysmaailman haasteissa. Tämä lisää opetuksen relevanssia.
Laaja yhteistyö eri toimialojen yritysten kanssa tarjoaa tutkijoille tehokkaita työkaluja.

‒ Syvällinen yhteistyö yhden yrityksen kanssa auttaa myös muita yrityksiä, kun tutkijat oppivat näkemään pintaa syvemmältä rakenteita, vuorovaikutussuhteita ja toimintamalleihin vaikuttavia tekijöitä. Vertailevat kokemukset auttavat pääsemään nopeammin jyvälle ongelmista, ja usein yrityksetkin kysyvät juuri vertailevaa tutkimustietoa, Saurama sanoo.

LUOTTAMUS

Tutkija hakee yhteistyöllä siis vaikuttavuutta ja relevanssia tutkimustyölleen. Mikä saa yrityksen avaamaan haasteensa, kehittämistarpeensa ja tulevaisuudensuunnitelmansa tutkijoille?

‒ Luottamus. Se ansaitaan pitkäkestoisella, sitoutuneella yhteistyöllä. Toimintatapamme on interventionistinen ja osallistuva. Monien pitkäaikaisten yrityskumppanien kanssa tapaamme lähes viikoittain, tutkijat ovat osa yritysten tiimejä, kun ratkaisuja etsitään yhdessä. Olemme se kaikista objektiivisin ja neutraalein osapuoli vailla minkäänlaisia yrityksen sisäisiin valtasuhteisiin liittyviä tekijöitä. Toiminnallisesti olemme usein ikään kuin ulkopuolinen thinktank: ideoiden ponnistuslauta ja pallottelukumppani, Saurama kuvailee.

Suomessa yhteistyö ja luottamus yritysten ja yliopistojen välillä on kansainvälisesti katsottuna ensiluokkaista.

‒ Esimerkiksi kauppatieteen alan kansainvälisissä konferensseissa on kiinnitetty paljon huomiota siihen, kuinka laadukasta ja syvällistä tutkimusaineistoa suomalaiset tutkijat saavat yrityksistä käyttöönsä. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys monissa maissa, Zettinig sanoo.

Suomen innovaatiojärjestelmässä julkiset toimijat ja yritykset toimivat tiiviisti yhdessä. Hyvä esimerkki on DIMECC Oy, suomalainen läpimurtoihin tähtäävä ekosysteemi ja innovaatioalusta, jossa on osakkaina mukana laaja joukko johtavia yrityksiä, noin 20 korkeakoulua sekä tuotekehitys-, tutkimus- ja innovaatiotoimijoita. DIMECC yhdistää valmistavan teollisuuden, digitaalisuuden ja tutkimuksen.

Turun yliopisto on mukana muun muassa juuri käynnistyneessä Design for Value (D4Value) -tutkimusohjelmassa, jossa tutkitaan digitaalisia murroksia, yritysekosysteemien syntymistä ja autonomisten ratkaisujen kehittämismahdollisuuksia toimitusketjuissa. Kauppakorkeakoulu koordinoi yliopiston osaprojektia, jossa on mukana myös oikeustieteellinen tiedekunta ja yhteensä seitsemän eri laitosta ja yksikköä.

Tavoitteena on hahmottaa, miten arvoa luodaan systeemisesti verkostoissa tilanteessa, jossa toimiala on murroksessa, disruptioiden todennäköisyys on suuri ja nykyisten ekosysteemin toimijoiden rooli tulevaisuudessa on osin epäselvä.

‒ Meriteollisuus, jonka kanssa työskentelemme paljon, ja laajemminkin koko merisektori on tältä osin erittäin kiinnostavassa kehitysvaiheessa. Muun muassa digitaalisuuden laajeneminen luo pohjaa seuraaville myllerryksille ja ekosysteemin muutoksille, Zettinig sanoo.

Suomessa yhteistyö ja luottamus yritysten ja yliopistojen välillä on kansainvälisesti katsottuna ensiluokkaista.

SUUNTA

Sauraman ja Zettinigin kokemuksen mukaan yritykset hakevat tutkijoilta tukea liiketoimintansa kehittämiseen erityisesti silloin, kun haasteet tuntuvat tulevan yrityksen ulkopuolelta. Silloin, kun maailma muuttuu ympärillä, eikä yritys tiedä, mihin toimintaa pitäisi suunnata.

‒ Meitä tarvitaan kokonaisvaltaisesti liiketoimintaa kehitettäessä, erityisesti kohdissa, joissa pitäisi katsoa eteenpäin ‒ miten esimerkiksi yrityksen kehittämää teknologiaa hyödynnetään, miten asiakkaat kokevat sen synnyttämän arvon ja miten arvonluontia lisätään tulevaisuudessa, Saurama sanoo.

Tutkijoiden tehtävänä on auttaa yrityksiä toisaalta hahmottamaan edessä olevaa kuvaa markkinoista, liiketoimintatarpeista ja arvonmuodostuksesta, toisaalta auttaa löytämään konkreettisia keinoja liiketoiminnan suuntaamiseksi tulevaisuuden tarpeita varten. Otetaan esimerkiksi teollinen palveluliiketoiminta, joka Sauraman ja Zettinigin mukaan löytyy nykyään jokaisen isomman valmistavan teollisuuden yrityksen strategiapainotuksista. Suunta on selvä, mutta liiketoiminnan konkreettinen kehittäminen haluttuun suuntaan on haasteellista.

‒ Palveluliiketoiminta on ollut yksi yrityksiä viime vuosina eniten kiinnostaneista aiheista. Olemme tehneet yritysten kanssa paljon töitä sen parissa, miten liiketoiminta muutetaan tuotelähtöisestä palvelulähtöiseksi niin, että se on kannattavaa, Saurama sanoo.

‒ Suuntaa haetaan yhteisprojektein, joissa molemmat osapuolet tekevät saman sateenvarjon alla tiivistä yhteistyötä, kumpikin omista lähtökohdistaan. Yhteisissä projekteissa me tutkijat tuomme pöytään uusia tutkimustuloksia ja ilmiöitä, joita havaitsemme työssämme. Joskus luodaan uusi liiketoimintamalli, joskus uusi tutkimusmetodi.

Nyt kysymykset koskevat yhä enemmän digitalisaatiota.

‒ Yrityksissä on jo selvää, että robotiikka ja tekoäly ovat jatkossa vahvasti läsnä keskeisissä toiminnoissa. Huomio kiinnittyy yhä enemmän myös siihen, mikä on ihmisen ja yksittäisen työntekijän rooli ja asema murroksessa. Syntyy uutta liiketoimintaa ja tehokkuutta, mutta myös etiikkaan, moraaliin ja vastuuseen liittyviä uusia kysymyksiä. Digitaalisuus muokkaa paitsi liiketoimintaa myös työn tekemistä uudenlaiseksi. Tässä kehitystyössä me yliopistossa haluamme olla mukana monitieteisellä rintamalla, Saurama ja Zettinig sanovat.

Tuomas Mäkilä ja Teijo Lehtonen tutkivat yhdistetyn todellisuuden mahdollisuuksia ammatti- ja kuluttajakäytössä.

Yhdistettyä todellisuutta teollisuuden tarpeisiin

Sovittelen päähäni vielä kehitysasteella olevat Microsoftin lisätyn todellisuuden HoloLens-lasit. Silmieni eteen avautuu todellisista kopterikuvista koostettu lintuperspektiivi Uudenkaupungin autotehtaan alueesta. Tehdasalueen yhdellä nurkalla rakennusmassasta kohoaa punaisena hohtava kohde, jonka profiili on selvästi muita rakennuksia korkeampi.

 

– Älä jää paikoillesi. Muista, että lasien avulla voit liikkua alueella. Mene uudisrakennuksen kulmalle ja kyykisty, erikoistutkijat Teijo Lehtonen ja Tuomas Mäkilä huikkaavat.

 

Kokemus on vaikuttava. Suunniteltu uudisrakennus pysyy paikoillaan, ja voin liikkua isolla tehdasalueella – todellisuudessa muutaman neliön tyhjällä lattialla – tarkastellen sitä eri kulmista ja korkeuksista. Läsnäolon ja kolmiulotteisen tilan tuntu on hyvin vahva.

 

Lehtonen ja Mäkilä kuuluvat Turun yliopiston tulevaisuuden teknologioiden laitoksella toimivaan tutkimusryhmään, joka on viitisen vuotta tutkinut yhdistettyä todellisuutta. Uudenkaupungin autotehdasalueen mallinnus on yksi tuoreimmista esimerkeistä ryhmän ja valmistavan teollisuuden yhteistyöstä.

 

Yhdistetty todellisuus pitää sisällään virtuaalitodellisuuden sekä lisätyn todellisuuden. Lehtonen ja Mäkilä ryhmineen tutkivat yhdistetyn todellisuuden mahdollisuuksia sekä ammattikäytössä – esimerkiksi rakentamisessa – että kuluttajakäytössä, erityisesti kulttuurimatkailussa.

 

– Meitä kiinnostaa, miten eri alojen osaamista voidaan yhdistää ja tuoda käytännön toteutuksia valmistavan teollisuuden hyödynnettäviksi tai matkailuelämyksiksi. Yhdistämme osaamista esimerkiksi peli-, elokuva- ja ohjelmistoteollisuudesta.

 

Tutkijoiden mukaan virtuaalitodellisuus on erinomainen apuväline suunnitelmien visualisointiin. Tästä esimerkkeinä toimivat vaikkapa ryhmän toteuttamat esitykset risteilyaluksen tax free -osaston tai jäänmurtajan komentosillan virtuaalimallista.

 

Virtuaalitodellisuutta voidaan hyödyntää myös rakennustyömailla konkreettisena apuvälineenä. Paraikaa käynnissä on yhteistyöhanke, jossa tutkijat ovat tuoneet betonisillan CAD-mallin virtuaalitodellisuuteen.

 

– Virtuaalimalli on reaaliaikaisesti yhteydessä rakennustietokantoihin ja on aina ajan tasalla. Kun rakennustyömaalla aletaan miettiä, mitenkä kaikki suunniteltu rauta betonin sisään laitetaan, on virtuaalimalli suureksi avuksi.

 

Teknologiat voidaan valjastaa myös markkinoinnin tueksi. Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi siitä, että isoja teollisuuslaitteita, joita on mahdotonta viedä myyntimessuille, voidaan mallintaa ja esitellä asiakkaille markkinointitarkoituksissa hyvin todentuntuisesti.

 

– Kaikessa ryhmämme tekemisessä on keskeistä, että tuotokset eivät jää yliopiston seinien sisälle vaan tulevat yritysten hyödynnettäviksi. Pyrimme myös näkemään ohi kulloisenkin teknologian ja laitteen – niitä tulee ja menee, mutta suunnitteluratkaisuissamme tavoitteena on se, että ne ovat käännettävissä aina uusillekin teknologioille, Mäkilä ja Lehtonen summaavat.

 

Teksti: Jussi Matikainen

 

Tekoälyn ohjaama metsäkone suunnistaa big datan avulla

Suomen metsäteollisuuden tavoitteena on, että 2030-luvulla metsähakkuun ja puiden kuljettamisen hoitavat ilman kuljettajaa liikkuvat autonomiset metsäkoneet.

 

Vision toteuttaminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä tekoäly on vaikea ohjelmoida ohjaamaan vaihtelevassa maastossa liikkuvaa metsäkonetta. Huomattavasti helpompaa olisi autonomisoida esimerkiksi selkeitä reittejä kulkevat lentokoneet tai laivat.

 

– Mitä yksinkertaisempi ja ennustettavampi kulkuneuvon reitti ja ympäristö on, sitä helpompaa autonomisointi periaatteessa on. Juna-, lento- ja laivaliike voisivat olla ensimmäisiä, joissa autonomisointi menee isosti läpi. Veikkaan, että täysin autonomiset autot tulevat laajemmin käyttöön 10–20 vuoden sisällä, sanoo tietojenkäsittelytieteen professori Jukka Heikkonen.

 

Hän johtaa Turun yliopiston tulevaisuuden teknologioiden laitoksella toimivaa tutkimusryhmää, joka yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden kanssa kerää tietoa metsäkoneen kulkukelpoisuudesta maastossa ja laskee tietojen pohjalta koneille suotuisia kulkureittejä.

 

– Olemme keränneet tietoa maaston kulkukelpoisuudesta testikäytössä olevasta metsäkoneesta Luonnonvarakeskuksen koealueella Vihdissä. Testikoneesta kerätty tieto yhdistetään avoimiin tietomassoihin, jotka kertovat esimerkiksi maan pinnanmuodoista, biomassasta, maastotyypistä, säästä ja maanpinnan kosteudesta, Heikkonen kertoo.

 

Tutkijoiden tavoitteena on luoda metsäteollisuuden käyttöön menetelmä, joka mahdollistaa reaaliaikaisen tiedonkeruun metsäkoneen toiminnasta ja ennusteen kulkukelpoisuudesta.

 

– Avoimesta datasta saamme tietoa paikallisen maaston ominaisuuksista ja metsäkoneesta keräämämme tieto kertoo koneen kulkukelpoisuudesta. Talvella kulkemista helpottaa routa, kun taas kesällä pehmeässä maastossa kulkeminen on hankalampaa. Mitä pehmeämpi maasto on, sitä enemmän konetehoja tarvitaan, Heikkonen sanoo.

 

Autonomisen metsäkoneen tulee tunnistaa ympäristön elementit, kuten alueella liikkuvat ihmiset, mutta myös kivet ja puut. Lähialueen elementit luotettavasti tunnistavan sensorin käyttö on vielä suuri ratkaisematon kysymys, johon tutkijat eivät kuitenkaan tässä projektissa keskity.

 

– Kone saadaan tunnistamaan ympäristön elementit kameroiden ja laseretäisyysmittareiden avulla. Haaste tulee siitä, että sensoreiden tulisi toimia kaikissa sääolosuhteissa – myös pimeässä ja sumuisessa säässä, Heikkonen huomauttaa.

 

Tästä syystä autonomiset autot nykivät vielä toistaiseksi melko pahasti. Jos tekoäly on epävarma, mitä edessä on, se yleensä pysäyttää toimintansa varmuuden vuoksi.

 

– Tekoälyn ohjaamat koneet liikkuvat niin kuin niille on opetettu, joten ne eivät tee inhimillisiä virheitä. Toki on mahdollista, että järjestelmään jää ohjelmointivirheitä tai esimerkiksi liikkeen tunnistava sensori hajoaa. Tätä voi kuitenkin pyrkiä ennaltaehkäisemään laittamalla sensoreita tuplamäärän, Heikkonen toteaa.

 

Heikkonen uskoo, että matkalla kohti täysin autonomisia metsäkoneita nähdään puoliautonomisia järjestelmiä. Puoliautonominen metsäkone voisi esimerkiksi ehdottaa kuljettajalleen, mitä reittiä kannattaisi kulkea.

 

Teksti: Jenni Valta

 

Kärkialat raudanrakentamisen imussa

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen vetämä Bastu on verkosto, joka tuo sekä uusia kulmia liiketoimintaansa etsiviä yrityksiä että uusia toimijoita yhteen. Mukana on myös julkisia organisaatioita. Bastu toimii työpajojen muodossa: se järjestää ennalta valittujen teemojen ympärille sekä kaikille avoimia että tietylle toimialalle kohdistettuja tapaamisia.

 

‒ Bastu ei oikeastaan ole yrityskehittämö, se on mahdollistaja ja alusta uudelle. Vastaavanlaista toimijaa ei ainakaan lähialueella ole, ja Bastu on otettu sekä isojen että pienempien toimijoiden keskuudessa mielenkiinnolla vastaan, sanoo Bastun koordinaattori Keijo Koskinen.

 

Bastu on tarttunut Varsinais-Suomen positiiviseen rakennekehitykseen. Loppukevään ja alkukesän aikana se on järjestänyt sarjan meriklusteriin liittyviä työpajoja. Tavoitteena on luoda mahdollisuuksia uusille toimijoille ja tarjota kilpailuetua alan isoille, niin sanotuille baseline-toimijoille.

 

‒ Alan perustoiminta, esimerkiksi risteilijöiden rakentaminen, jatkuu samantyyppisenä, mikäli siihen ei tuoda uusia kiinnostavia ulottuvuuksia. Työpajoissa on ollut mukana alan isoja toimijoita, jotka toivovat, että alueen arvoverkosta löytyy sisältöä, joka ei kuulu esimerkiksi varustamon ydinliiketoimintaan. Lopulta on kyse siitä, että vaikkapa juuri risteilijäbisneksessä pärjää se, joka pystyy tarjoamaan loppuasiakkaalle parhaan palvelukokemuksen ja saa turistin avaamaan lompakkonsa, Koskinen sanoo.

 

Markkinoiden positiivinen häiritseminen eli disruptio vaatii voittavia uusia avauksia. Turun seudulla se voisi tarkoittaa esimerkiksi terveysbisnekseen, pelillisyyteen tai ruokaan liittyviä toimintoja, joita voidaan kehittää ja tuoda risteilijöihin.

 

‒ Nykypäivän risteilyasiakas on valmis käyttämään rahaa omaan hyvinvointiinsa ja elämyksiin. Miksi emme hyödyntäisi alueen kärkialojen osaamista ja lähtisi yhdessä hyödyntämään tarjolla olevaa markkinaa. Bastun tehtävänä on koota sisältöjen tuottajat ja teknologiaosaajat yhteen ja siten mahdollistaa uudet liiketoiminta-aihiot.

 

Taustalla vaikuttaa myös ajatus siitä, että meriklusteri on tyypillisesti suhdanneherkkä.

 

‒ Nyt risteilijöiden kohdalla menee vahvasti vielä useita vuosia. Mutta kun markkina maailmalla kyllääntyy ‒ niin kuin aina käy ‒ olisi hyvä, että meillä täällä olisi sen bisneksen ympärillä syntynyt verkosto, joka tuottaa myös muuta sisältöä kuin vain laivoja. Jos meillä on nyt tässä vaiheessa ruutia rakentaa osaamisverkostoa, se voi seuraavan raudanrakentamisen aallonpohjan aikaan olla tekijä, joka vie seutua eteenpäin. Osaamisen hyödyntäminen voi kytkeytyä myös moneen muuhunkin bisnekseen ja tuoda hyvää alueelle.

 

Teksti: Taru Suhonen